Ettekä nyt käsitä tätä väärin, kyllä se on aina hienoa päästä omaan kotiin. Hyvinkäälle. Täällähän tämä taitaa nykyisin olla.

Pikkasen vaan meinaa pientä jännerannetta, tikkuniskaa harmittaa kun heti Lappeenrannassa junaan astuttua, rupesi kurkkua koskemaan ja lämpöä kroppa kehittämään. “Se johtu vaan siitä puhaltimesta, mikä katosta naamalle töhötti” – totesi sankarimme. Reippaana asemalta tonnin painoinen matkakassi selässä kämpälle, kaupan kautta. Kotiin päästyä olikin jo vähintäänkin ilmeistä että nyt on Janne-poika kipeä. Niveliä poltti, lihasten tilalla roikkuvat naurettavan ohuet jänteet huusivat tuskaansa, päätä koski, kurkku niin kipeä että heikompia hirvittää. Kuumettakin vain 38.6°.

Aika kiltisti ruokailun jälkeen sänkyyn. Paitaa, villapaitaa, kylpytakkiakin tarvitsi taistelijamme vilun tunnetta sammuttaessaan. Eikä edes sammunut vilu, kytemään jäi luihin ja ytimiin. Unta tulikin revittyä koko eilisilta ja -yö. Aamulla lisää. Yöllä tietysti niistoa ja rykimistä (ei sitä Lapin mallista, yskimistä).

Ja voi pojat, johan tuo melkein asteella on laskenutkin. Kuume.

Kait se oli sitten se “ressi” ku laukeilee, kotiinpääsystä huumaantunut mieli antoi kehon laskea puolustustaan vain tullakseen pikimmiten nöyryytetyksi mokoman totaalinujerruksen voimasta.

Eipä siinä silti, mieluumin näitä sairasteluja hoitaakin tällä “laaki ja vainaa”-periaatteella. Päiviä, viikkoja. Jopa kuukausia jatkuva pikkunuha ei ainakaan mukavammalta tunnu. Otetaan nyt sitten koko rahalla sairastelua, ni ei tarvi heti ens viikolla ottaa uutta erää.

Pää jumittaa kyllä koko rahalla, älkää suotta kummastelko, jos ei taaskaan ole mitään järkeä missään mitä kirjoitan. Mutta toisaalta, siihenhän te olette tottuneet, mokomat rokkitukat.

Ehkä eniten jännättää tuo huominen. Ajatuksenahan on lähteä aamulla takaisin Lappeenrantaan. Asiakkaalle järjestelmiä säätämään. Protoilemaan ja testailemaan. Tutkimaan asioita. Tuomas se taas kiittää koko rahalla, jos kuume jatkuu yön yli taantumattomana.

Eikä ees salille pääse. Lenkkeilytestikin jäi väliin. Ei oo helppoa olla vanha ja raihnainen.

Nyt mie meen takas nukkumaan. Katsotaan miten äijän käy. Hyvin, huonosti vai hyvin huonosti? Jännittäkäämme porukalla.

Runosuoli sykki tuommoisen otsikon pintaan ohimoista sormenpäihin naputettavaksi. Ei sen näköjään tarvi olla iso vika kun se on päässä.

Mutta enivei. Tänään on taas reippaasti reippailtu asiakaskäyntiä kalenterista poispyyhittäväksi, suoritettavaksi merkittäväksi. Tottakai silloin pitää sataa vettä, kun kävellen meinaa. “Eihän tässä nyt niin pitkä matka ole”. Ja rips, rops ja lorilori. Märkä mieleni tukasta paidan kautta varpaisiin. Jotta työtehtävien pilaaminen sateella olisi täydellinen päättivät pilvet väistää välittömästi tilaisuuden päätyttyä. Aurinkoa, lämpöä. Kyllä kesä kasteensa kuivaa mitä ilmeisimmin, mutta kuka käski kastelemaan? En minä ainakaan.

Huomenna koittaa siis irtoaminen Lappeenrannan tukikohdasta takaisin Hyvinkäälle. Kuinka pitkän tovin Janne siellä viihtyy, se lie Hänessä. Päiviä muutamia nyt ainakin kärkeen kiitos. Että ei taas heti pidä singota. Se syö kuitenkin resursseja ja tehokasta aivotoimintaa jumittaa turhaan tuon välin sahaus. Aivot narikkaan ja autoon tai junaan. Välineellä ei lie niin väliä, matka ihan yhtä pitkältä tuntuu ja aikaa polttaa.

Tänään sitten taas tuntuu houkuttavan pikku kynäniskanörttiä tuo Huhtiniemen kuntosali taasen. Itsensähän joutaa vetämään niin hapoille että isompiakin hirvittää. Huomenna välipäiväksi taipuu kuitenkin. Junassa istuessa hauberi kasvaa ja ukko saa nukkua tai muuten Appleään hyväillä. Jospa vaikka junalla saisi hommaan edes inahduksen tehokkuutta. Epäilen tosin. Ajatus taasen kaunis toki. Ihme sinänsä näinkin rumalta ukolta.

Eilen tuli sit huomattua tuolla salilla pyöriessä että ei se juhannuksen parikiloinen ruokapanos painoa oikein nostanut. Ehkä tuon pystyy itselleen suomaan toisinaan, herkkuhetken kesäisen. Turha tyttömäinen jännitys pois tästä hommasta. Ja sitäpaitsi painohan on voimaa ja ylipaino ylivoimaa? Onhan tuo nyt vieläkin alle kahdeksankymmenen. Ja se on jo jotain.

Tuli tänään sitten ihan mietittyä tätä nykyarkea ja syitä siihen, miksi sitä onkin niin pulskaa poikaa entiseen verrattuna. Eipä tarvinnut kauaa päätään vaivata, kun tajuntaan piirtyi totuudenmukainen kuva nörtistä, joka istuu 75% valveillaoloajastaan Apple sylissä ja katse monitorissa. Ehkä lie syytä lisätä tuota fyysistä aktiviteettia muutenkin päiviin. Hyötyliikuntaa ja muuta puuhaa. Niitä siis lisättäköön. Ties vaikka innostuisi kotonakin jotain puuhaamaan välipäivinä. Ei sitä ikinä tiedä.

Blogilista. Älkää eksykö tuonne sivulle. Se hiipii salakavalasti niskan kautta takaraivoon ja liimaa tuoliin, sohvaan tai muulle istuma-alustalle. Unohtuu lukemaan ihmisten juttuja. Avautumisista ahdistumaan. Mielenkiintoisia ovat blogit niillä, jotka homman osaavat.

Onhan siellä paljon (ainakin itselle) turhaa ja epämielenkiintoista. Neuleblogeja vaikka lehmät söis, kunhan eivät paljoa syö. Asiaa kasveista. Kerrontaa ruokaresepteistä. Rutinaa politiikasta. Tulkintaa laista. Ei miuta nuo lämmitä.

Toisaalta löytyy avautumista anonyyminä, mielenkiintoisella otteella kirjoitettuja tarinoita elämän mahdottomuudesta ja muuta lystiä. Etsivä löytää. Turha noita on enempi linkitellä, kukin löytäköön makuisensa. Luetuimpien listalle ei taida itsellä olla toivoa, liekö tarvettakaan. Mutta siitä on hyvä poimia alkuun valintansa. Tuoreiden listalta löytyy toki tämäkin toisinaan. Sieltä arvalla omanmakuisia vaihtoehtoja hakemaan. Hyvä tapa polttaa päivä, kuluttaa ilta.

Mutta ennenkuin ite jumitun, poistun kuntoilemaan. Ja ilmeisesti kastumaan. Se siitä auringonpaisteesta. Kyllä se arvaa, milloin tästä ollaan lähdössä. Mokoma sateenpyörittäjäpaskiainen. Kuka liekin.