Hulluksi on tämänkin wannabe-nörtin/turvallisuusheebon/[lisää oma laimea tavoiteltava osaamisala] arki mennyt. Miksipä ei juhlakin. Tai edes pyhät.
Isojii.com:in kävijämäärät ovat nimittäin ennätyksellisen suuret. Lyhyen olemassaolonsa aikana ei olekaan tämän lokakuisen huiskeen ja vilinän voittanutta ajanhetkeä kohdannut avautumisteni säilö, kummastelujeni kammio. Nyt kun moista hehkuttelen ja omassa arvontunnossani piehtaroin, saan todennäköisesti huomenaamulla havahtua kummaan alhaisuuden ja häpeän tunteeseen, jonka aiheuttanee jostain kantautuva tieto siitä että sivujani ovat käyneet näpelöimässä hakkerit, krakkerit, hakukoneet, lukutaidottomat lapset, kotieläimet ja muut “ei-niinkään-oikeat-lukijat”.
Mutta se on vasta huomenna.
Tilastoinnista ja statistiikasta väistämättä tulee elämää elämättömän työmyyrän iltojen ilo, päivien valo. Tulee tutkittua ja tarkkailtua, kummasteltua ja ihmeteltyä. Vaarallista, mutta jotenkin niin vaaratonta ajanhukkaa moisten seuraaminen.
Syksy saapuu, tuuli puhaltaa ja vettä tulee mitä kummallisimmissa kulmissa. Tulee suuria, harvoja pisaroita. Pyörii pienemmät, joukkosieluiset tipat. Sisään korviin ja ajatuksiin. Lahkeiden päähän, takinkaulukseen. Hanskojakin muutamat ilkeimmistä päättävät läpimärättää. Pimeämpää ei varmaan saisi aikaan edes teippaamalla silmänsä kiinni-asentoon lukemattoman monella kerroksella ilmastointiteippiä. Ei, en aio testata.
Iltavuoroilu sotkee mitä ilmeisimmin pään sisäisen kellon pahiten, mikäli kahteen muuhun työaikaoptioon tuota vertaa. Illalla myöhään kotio, hetki päämäärätöntä pyörimistä ja turvottavaa syömistä. Puolenpäivän aikaan punkasta ylöskampeamista askarrellen ja siinä lopulta onnistuen valtava kahvin määrä ruoansulatuselimistöön, aamupalaa matkakaveriksi moiselle kuralle ja nenä muine lähinaapureineen kohti työpaikkaa. Ei aamulla mitään saa aikasiks. Eikä edes herää aikaisemmin.
Mutta vain iltavuorossa.
Yövuoron jälkeen voi pari tuntia nukkua, touhuta ja puuhastella. Pyöriä ja innostua. Säätää tuota ja tehdä tätä. Jos salilla? Tikkurilan kierroskin käy. Voihan pyykit pestä. Miksipä ei tovi tietotekniikkaa? Jaa että viikon televisio-ohjelmien nauhoitukset katsoisi? Toki. Pienet unet vielä perään ja johan taas on valmis yötä pyörittämään iskuryhmänsä suosiollisella tuella.
Aamuvuoro? Saatanallisen vaikean aamuöisen heräämisen jos jättää laskuista pois, eikä kerro kenellekään, niin päivähän on mitä parhain. Puuhaa piisaa, tekemistäkin toviksi. Hetken hössöttää ja kas, kotiinlähdön aika. Nyt jo? Koko ilta aikaa tehdä temput tai jopa jotain järkevääkin. Sehän passaa. Taas tulee reippailtua ja suoritettua kaikkea hyödyllistä kotiaskaretta, mitä pitää hyödyllisessä kodissa suorittajan askartaa. Ai sitä aikaansaamisen tunnettta, kyllähän siitä on pidettävä. Ja muutkin tykkää, kun ei vain ole ja nuku.
Mikä on iltavuoron ongelma? Mysteeri jopa. Sen vielä selvitän, en tosin vähään toviin. Ei moisia kiusankappaleita onneksi ole painolastina pariin toviin. Ehkä yksi silloin ja toinen sitten ensi kerralla. Muuten noita mielekkäämpiä.
Kummastellaanpa huomenna tai sunnuntaina lisää, josko yrittäisi edes mukanauttia vapaastaan.
Okei, vielähän se on mainostettava, että tuota Krav Magaa tulee taas varmaan injektoitua päiväjärjestykseen, mikäli paikallisen seuran armoilliset senseit ja suurmestarit antavat kaltaiseni kynäniskan ja maalaisen kammeta mukaan kelkkaan. Toivottavasti seuralta löytyy joku ikämiesten tai alle kouluikäisten oma harjoitteluvuoro, ettei tarvitse aina olla taju poissa ja muutenkin vastaanottajan asemassa. Ainakaan yhtä paljon kuin kokoistensa tai isompien kanssa piehtaroidessa.
Ja ei, se kävijälaskuri ei laske omia käyntejäni. ;)
Technorati Tags: blogi, kynäniska, lepo, magailusta, narukäsi, tikkurila, työt
