Erikoinen vapaa viikonloppu lähestyy loppuaan. Erikoiseksihan tuon teki se, että tavanomaisen kotona jumittamisen sijaan nyt oli ohjelmaakin. Lauantaiksi vain tosin, mutta kyllä sen edesauttamana sunnuntaikin kului lähes itsestään. Heikossa hapessa näet.

Lauantaiaamun alkajaisiksi työtoverin kyydillä viettämään toimintapäivää. Ohjelmassa muutama sata kuulaa paintball-viihdettä metsässä X. Runsaslukuisella porukalla pyörittiin pitkin kallioita ja puunrunkoja, osa mahallaan – toiset hulluna juosten. Osumia tuli annettua ja vastaanotettua, käsittääkseni kuitenkin osumien toimittaminen vastustajien ihoa punaamaan ja myöhemmin sinisiksi muuttamaan oli se suurisummaisempi noista. Mutta kyllähän noita herkkiä kohtia löytyy omastakin kehosta takaraivosta pohkeisiin.

Mukavaa puuhaa kaikin puolin. Jonkinasteinen peruskunto olis ehkä antanut vähän paremmat eväät huurtumisen estoon. Huohotushan asettuisi siedettäviin lukemiin, kun jaksais.

Pari tuntia taukoa, henkilökohtaista huoltoa ohjelmassa omassa kotona. Yleistä koomausta olohuoneen sohvalla. Iltaohjelman alkua odotellen.

Samaiselle työtoverille hieman pohjustamaan illanviettoa ja nokka kohti Helsingin yötä. Se oli virhe, joka kostautui heti puolenyön jälkeen yllättäneellä pahoinvoinnilla ja selkeän maailmankuvan hahmottamisen ilmeisenä vaikeutena. Ei tullut turhaan baareja pahemmin kierreltyä, kun ei antanut kroppa anteeksi ensimmäisen illanviettopaikan jälkeisen baarin tupakansavuista ilmaa. Minkä lie vastareaktion muuten mukavalle illalle kehittikään. Siispä oli aikani poistua. Kotimatkakin tuli tehtyä useammassa osassa, parilla eri junalla. Kun piti loikkia laitureille happea haukkomaan ja vatsansisällöstä eroon pääsemään.

Mutta kuten aina, kotiin tuli kyettyä ehjin nahoin. Ja oli vielä tavarat, vaatteet ja fyysinen koskemattomuus tallella.

Tämä sunnuntai onkin sitten mennyt nukkumaanmenoaikaa odotellessa. Vointia tasatessa ja umpikoomassa. Enkä taaskaan ota enää ikinä. En todellakaan. Ehkä aikaisintaan joskus pitkällä kesässä. ;)

Näköjään rupeaa olemaan taas se aika, kun kaikissa marketeissa, lehdissä, näyteikkunoissa ja medioissa pusketaan joulumieltä enenevässä määrin keskiverto kengänkuluttajan tajuntaan. Varovasti aloittaen – tonttu siellä, toinen täällä – ja pikkuhiljaa ympäristö onkin kuin jouluisen sirpalepommin jäljiltä. Kuusta kulmain takana, joulukoristeita kussakin välissä. Tonttuja hiippalakeilla ja ilman, iloisia ja muuten vaan mukavia joulupukin apureita. Punanuttuisia pukkejakin voi vähempikin tarkkasilmäinen saada näkökenttäänsä useita jo kymmenien metrien matkalla. Etenkin kaupoissa. On se vaan nopea ukko se pukki. Joulupukki.

Itsellä taitaa jouluntaian omakohtaiset kokemukset vähäisiksi jäädä, ihan omasta vapaasta tahdosta. Töissä tulee pyörittyä tehoilemassa. Ja sehän sopii minulle. Kunhan muutaman joulutortun jostain saa kaivettua, niin johan sillä tulee juhlahumuinen fiilis juuri sopivalla annostuksella?

Kuvastoja ja tarjouksia täynnä on putiikit. Kerta- ja kestokulutushyödykkeitä niin halvalla että ihan hävettää! Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa ja muutenkin saa aika idiootti olla, jos ei nyt mene mukaan ostohuumaisten joulun ilosanoman ylistäjien mukaan ostosten ihmemaailmaan. Äkkiä nyt lompakko auki ja kaikkea punaista ja vihreää kori – tai mieluumin kärry(t) – täyteen. Kyllä nyt kannattaa ostaa juhlakonvehteja ja pehmeitä paketteja. Kirjoista ja elokuvista parhaat sattuvat lähes sattumankaupalla ilmaantumaan hyllyn parhaimpaan päähän. Houkuttelevasti tyrkylle. Joulun punaisten lyhtyjen alueelle.

Taidanpa silti tyytyä olemaan yhtä tylsä kuin aiemminkin ja jättää ostorumbaan osallistumisen mielellään kokonaan pois päiväjärjestyksestä.
En ole kuusta ostamassa, eikä niitä lahjoja tule itsekään kinuttua, niin tuskinpa muillekaan tarvitsee itse ostella. Ja kun se laatuaika ystävien ja sukulaisten kanssa tulee vapaaehtoisilla työvuoroilla kuitattua, niin on pyhät hallinnassa. Niitä kuulema voi nähdä muutenkin. Stressivapaasti ja helposti.

Uusivuosi paukkunee myös samaan tahtiin. Pommitelkoon muut hapankaalit pää lentobensiinin vahvuisilla liuottimilla avarrettuna toisiaan ja itseään.

Ja eihän sen joulun perusajatus tainnut kuitenkaan olla Toys ‘R Us:in kuvaston sisällön ostaminen perheen pienimmille? Ei ainakaan aikoja sitten?
Enhän minä tiedä, olenhan vain tyhmä ateisti.