Elikkäs taim flais. Aika rientää, minä en.

Taas saa hävetä silmät päästään, kun ei edes omaan blogiinsa saa mitään kirjoitettua. Ja sama vanha laulu taas tekosyiden metsästystä säestää: muka töissähän minä. Mutta osansa totuutta sisältää tuokin väite, johan tuolla käytännöllisesti katsoen tuli viimeiset puolisentoista viikkoa asuttua. Kaksitoista tuntia kun päivässä viettää muka-niin-tehokkaana, niin kotonahan ei todellakaan tule mitään muuta tehtyä kuin syötyä ja nukuttua.

Mutta nytpä koittaa auvoisat ajat ja muutenkin kovasti rentoutuu meininki, kuukausipalkkaa puskee pintaan ja silloinhan ylitöiden metsästyksen välitön rahallinen hyöty siirtyy askeleen – jos toisenkin – pidemmälle.

Ja tuskinpa se enää mikään kummempi salaisuuskaan on, että laittelin tuossa sunnuntaina työhakemuksia parisen kappaletta, yhdeksän taisi olla se maaginen luku. Saahan aina hakea, se on sitten eri asia, josko tämmönen ruma, lyhyt ja tyhmä kalju mihinkään pääsee.

Maanantaina tuli käytyä kyllä Tietoaseman haastattelussa, melko mielenkiintoinen paikka oli avoinna. Haastatteluhan meni leppoisasti ja miellyttävästi muutenkin. Nyt saa pari viikkoa jännittää sen juttutuokion tehokkuutta omalta kohdalta, työnhaulliset ansioni toivottavasti kukkaan puhkeat.

Tänään aamulla oli yhdessä vakuutusyhtiössä paikkaa kinuamassa nörttimme, mutta tästä yhteentörmäämisestä en voi väittää kovin auvoista kuvaa saaneeni. Unohdetaan se siis.

Vielä olisi seitsemän paikkaa papereitani katselemassa ja soittoja saa varmaan tämän päivän jälkeen odotella taas, päättyihän haku kaikkiin paikkoihin vasta nyt.

Mutta se siitä, loppuhan on kuitenkin ikäänkuin Hänessä, kuka se sitten kenellekin on.

Lumen maahankerääntymismillimetrejä seuratessa tulee kuunneltua musiikkia ja tuumailtua erinäisiä aihioita päässään asiasta ja sen vierestä. Nik Kershaw ja Korn on tänään tuonut kummasti vauhtia ja hyvää mieltä, toinen alkuperäisillä biiseillään ja toinen lähinnä coverillaan Word Up!ista… Ja vaikka en kovin euroviisuhuumaa tunnekaan välittömässä läheisyydessäni, täytyy myöntää että Thunderstonen versio “The Riddle”stä saa ainakin yhdeksän pistettä kymmenestä.

Jospa Korni vielä vetäisisi Word Up:in vielä noin kahdeksan kertaa ja sitten salille…

Liekö otsikko sit sitä lontoota, siitä ei moni tiedä, mutta roskaa sen pitäis ainakin näin äkkiarvaamalta tarkoittaa.

Sähköpostin valtaisa määrähän on aina iloinen asia, siinähän tuntee itsensä tärkeäksi ja kiireiseksi kun inboxi huutaa viestejä tulleen ympäri maailmaa. Harmittava takaisku ennenaikaiselle juhlinnalle viestitulvan edessä on valmiina napsahtamaan takaraivoon, kun huomaa jälleen leijonanosan olevan mitä tehokkaampien potenssipillereiden, mitä kannattavampien Afrikkalaissyntyisten rahoittajakavereiden ja muiden “Special price, just for YOU”-viestien lähettäjien epäilemättä ei-niinkään-hyväntahtoisten viestien suihinsa syömää.

Roskapostisuodattimia löytyy palveluntarjoajan palvelimilta, omista domaineista ja vieläpä loppupään sähköpostiohjelmasta, mutta niin sieltä vaan aina puskee perille saakka mitä epämääräisimpiä viestejä viestittelyn riemua kampittamaan.

Harmi sinänsä, sähköpostihan on perusajatukseltaan kuitenkin äärimmäisen kätevä, näppärä ja muutenkin lystikäs tapa vaihtaa ajatuksia tai niiden puutetta erinäisten instanssien kanssa.

Nykyisin rupeaa vaan ainakin omakohtaisesti vahvasti tuntumaan siltä, että ko. viestintävälineestä on kovaa vauhtia tulossa entistä käyttökelvottomampi. Roskapostiksi tuomitut viestit saavat singota omaan laatikkoonsa ilman minkäänlaista läpikäymistä jo niiden valtaisan määränkin takia, jos siellä nyt jotain elämää tärkeämpää menee mukana niin se on vähän voi-voi. Ei useita satoja viestejä jaksa kuitenkaan käydä kahlaamaan ja niiden tutkailuun aikaa sitomaan.

Pikaviestimissä ja tekstiviesteissä saa sentään mieltään tyhjentää tutuille ja tuntemattomille vielä verrattain rauhassa, mutta kyllä sähköpostin toiminnallisuudellekin käyttöä olisi… Jos joku maailman propellihatuista vain keksisi ratkaisun tuohon roskapostiongelmaan. Tosin niitä propellipipaisia ukkoja ja akkoja tuntuu tuolla postittajienkin päässä pyörivän vähintäänkin yhtä paljon suodattimienkiertotaktiikoita, bottiverkkoja ja muita alan ihanuuksia keksimässä.

Tulipa vaan moinen mieleen, kun postia tarkastaessa saapuneista kaikki 192 viestiä lähti ilman kummempaa sääliä parilla näppäinkomennolla irtobittien hautausmaalle.