Vähiin käyvät, ennenkuin loppuvat – turvallisuusalawannaben työpäivät. Päivät joiden määrä työpaikan vaihdon yhteydessä jäivät vähäisiksi sopivasti kulmille sattuneen vapaaputken johdosta. Kuten otsikkokin jo tiesi kertoa, niin viimeisiä tunteja ohimeneviksi odotan, huominen onkin jo tiukkaa nousua (tai laskua? ;) ) kohti nörttieloa.

Vaikka nyt yksityisestä turvallisuusalasta voisi lokaämpäreitä täytellä vaikka kuinka, niin onhan tässäkin puolensa ollut.

Tietenkin ihan ensin se uskomaton rispektin määrä, mitä auktoriteettia huokuva Delta-varusteissa ympäri kyliä sinkoileva erikoisturvallisuusmies nauttii kuin Karibialainen aurinkoa. Ylivertaisuuden tunne on mieltä lämmittävä ja ryhtiä tiukassa tanassa pitävä. (HERÄTYYS Janne)

Mutta työn rasittamattomuushan voi toisinaan olla ihan plussaakin, kirjoja on tullut luettua enemmän kuin ikinä. Internettikin on tullut surffattua ainakin pariin kertaan läpi. Ja saahan täällä kahvia juoda. Ja Bubbels tulee tutuksi tarjoten lukuisia tiukkoja hetkiä eriväristen, tahallaan väärässä järjestyksessä väärään paikkaan ilmaantuvien rauhoittavan väristen pallojen kanssa. Voiton ja häviön tunteita.

Ehkä selkein hyvä puoli tässä työssä ja erityisesti tässä kohteessa on kyllä ollut hauskat, joskus jopa huvittavat työtoverit, joiden kesken jaettuna kurjuuden määrä ei olekaan niin kovin ylitsevyöryvä. Mukavampihan se on porukassa valittaakin. Ehkä kuitenkin tärkeämpänä useasta lähteestä 5.1 surroundin omaisesti päähän valuvat Euroopan Huonoimmat Jutut värittävät muuten niin aivoja lamauttavaa työtä juuri niin paljon kuin on tarpeen jonkinasteisen selväpäisyyden säilyttämiseen. Työtovereille siis kiitos ja anteeksi niin paljon että riittää.

Ainahan nyt löytyy ihmisiä, joiden kanssa ei vain voi tulla toimeen. Aina löytyy piikki lihassa, punainen vaate. Välillä jopa yllättävän punainen, todella pahasti silmään käyvä vaate. Piikeistä pahiten sattuvan näköinen. Onneksi etenkin nyt loppuvaiheessa jo sai tuon ärsykkeen pidettyä loitommalla aiheuttamasta yliherkkyysreaktiota, joka tässä tapauksessa olisi voinut olla vakava uhka fyysiselle terveydelle. Poikkeuksellinen oli hetki kun huomasi, että “kyllä, minuakin voi joku ihminen ihan aikuisten oikeesti ärsyttää“.

Mutta kun nyt kuitenkin rupeaa jo – ikävä kyllä – taipumaan tuonne wanhojen ukkojen sarjaan, niin tietää jo sen verran, että kaikkia ärsykkeitä ei tarvitse sietää ja että niistä eroonpääseminen on mahdollista. Siispä monien työehtoihin ja työn luonteeseen ja sen suorittamiseen liittyvien epäkohtien lisäksi tuo ärsyke oli se viimeinen, joka työnsi työnhaun laistamisen kielekkeen yli vapaaputoukseen kohti uusia haasteita.

Sille tielle astutaan parin viikon päästä, välissä kerätään voimia. Yritetään tajuta lopettaa se kovan jätkän esittäminen. Koitan jopa totutella normaaliin päivärytmiin. Ja voipa olla, että viimeisiä ovat savukkeet, joita täällä poltan. Kohtahan on muutakin tekemistä tervauksen tilalle.

Jokaisen kovan jätkän äärimmäisen esikuvan Buzz Lightyearin kuolemattomin sanoin on hyvä aloittaa tämän päivän epistola, blogimerkintä jopa.

Kevättä puskee pikkuhiljaa hangenraoista maata vilauttelemaan, päivää kirkastamaan auringollaan. Miksipä ei siis hakeutua muutoksen vietäväksi itsekin? Siinä ajatus, jonka innoittamana tuli tuossa pari-kolme viikkoa sitten jätettyä työhakemuksia ympäri helsinkiä mitä erilaisimpiin työpaikkoihin. Ainoa yhdistävä tekijä kaikilla hinkuni kohteilla taisi olla ilmeinen erisuuntaisuus yksityisen turvallisuusalan tarjonnan kanssa.

Ei vartijaksi, ei security officeriksi, ei mon capitainiksi. Eikä edes järjestyksenvalvojaksi.

Vähän on nimittäin laimea maku jäänyt yksityisen turvallisuusalan tarjonnasta, kun nykyinen työpaikkani kuitenkin joissain piireissä lasketaan Suomen “ykköskohteisiin”, joihin kaltaiseni maalaiset hinkuvat ja himoitsevat. The paikka. Sinne kun pääsee, niin eipä voi pojalla paremmin mennä! Rahantuloa, työn monimuotoisuutta ja mielekkyyttä, koulutuksen määrää ja ammattitaidon terävän kärjen jatkuvaa ylläpitoa – siinä muutamia yksittäisiä ominaisuuksia, joita luulee löytävänsä. Luulee vielä ensimmäisten päivien ja viikkojenkin ajan. Kunnes usva hälvenee ja visio todellisuudesta hahmottuu kirkkaammin.

Mutta sehän on vain minun tuntemukseni. Heti pystyis lonkalta sanomaan parikin tyyppiä, joille homma varmasti on osoitus Jumalan Armosta tai ainakin “ihan siistii”. Itse en ole heitä.

Asioista valittaminenhan on naurettavan helppoa ja vaivatonta. Senkun kitisee. Tirisee ja parkuu. Mutta helpoimmallahan tilanne paranee, kun asioille tekee jotain ja siitäpä työhakemusten täyttämisinto löytyikin.

Parit haastattelut tuli käytyä, enempi ja vähempi mielenkiintoisiksi taipuneissa paikoissa. Onneksi sieltä enempi mielekkäiden päädystä löytyi ainakin haastava ja mielenkiintoinen toimenkuva, jonka täyttäminen alkaa 12.3.2007, parin viikon päästä siis. Ei turvallisuusalaa, tietotekniikkaa sitäkin enemmän. Ja sehän se toinen pääväylä on työelämässä ollut.

Loppuu viikonloppuöinä kylmäkaapissa istuminen, ei pyhinä pure pakkanen ja henkinen lama. Viikot kylläkin oletan juoksevani pää kolmantena jalkana pitkin Vantaan raittia. Onhan tietotekniikan yritysmyynti uusi aluevaltaukseni.

Motivaatiota riittää vaikka laiskemmille jakaa, intohan on lähes toinen nimeni. Halua ja mielenkiintoakin. Nyt vain odotellaan kesän tuloa ja koeajan lennokasta liitämistä. Nyt katsotaan nimittäin, onko siitä Jannesta mihinkään ja miksi ei. ;)