Ja kun kerran diskokansa taas sinkoaa parketeille viikonlopun kunniaks, ni pitää vielä laittaa tuommone koreografian opetusfilmi ruutuun ennenku ite häviää keskelle metsää palatakseen ens viikolla asiaan.

Onhan tuo wanha, mutta hywä.

Kovaa on kaverittoman kynäniskan arki, kun pitää synttäritkin juhlistaa työpäivän ohella omatoimisesti hyvinkin pitkälti ei mitenkään.

Kovasti normaali torstai siis tämäkin, sillä erikoisella lisällä että elämäni ensimmäinen ja viimeinen 29-vuotis syntymäpäivä pamahtaa kahden tunnin päästä menneisyyden usvan keskelle vauhdilla “hitto miten nopeesti aika kuluu”. Ja se on nopea vauhti. Sinne häviää.

Mutta viisaammat ties kertoa että 18-vuotispäivien jälkeen seuraavat juhlittavat on 30-vuotispäivät (Kyllä, ens toukokuussa soi Frederik. Ja vähän helvetin kovaa!). Ja sittenhän ei enää olekaan ku “viiskymppiset” ja ehkä jotkut vielä, jos ehtii.

Ehkä ainut hyvä tarkoitus syntymäpäivillä on. Ainakin omasta mielestä syntymäpäivien tarkotus on mahdollistaa semmoset hankinnat, joita ei vaan kehtaa/raaski/uskalla hommata. Sillo voi vähän hölmöillä. Voipas.

Ja voi pojat, kyllähän mie hölmöilenkin. :D
Piti nimittäin saada työhuoneeseen oikeaa motivaatiota antamaan tuommone ~30cm korkea Buzz Lightyear-figuuri. Äänet ja kaikki. Laaserit, kokoonmenevät siivet ja aukeava visiiri. Aivan uskomattoman siisti systeemi. Olenhan fani. Ja ankaran lapsuuden jälkimaininkejahan tässä eletään. Kun ei äiti ostanu He-Man-figuuria, Teenage Mutant Ninja Turtleseista nyt puhumattakaan, ni pitää sit tällei “aikuisena” (<- PAH!) hankkia takasin kaikki ne arvokkaat hetket muovisten mieshahmojen kera, jotka jäivät lapsena kokematta. Ja ei, en puhu nyt mistään muista hahmoista ku noista figuureista. ;)
Ja kun joku hassu setä kuitenki tuo Barbit puheeks, ni ei, niitä en ole omistanut, enkä koe tarvetta niiden hankkimiseenkaan. ;) (ainakaan julkisesti)

Nii, pari kuvaa flickr:issä ja loppupäivä taitaakin mennä nukkumaanmennessä sivu suun kätevästi mutta tehokkaasti. Ah arjen autuus, kuinka minua hellitkään.

Sit isona hankin elämän. Varmasti. Hankinpas. Ja ens vuonna kaikki onnittelevat ja ovat iloisia puolestani, olenhan wanha ja viisas. Villit poikavuodet takana ja elämän ehtoo edessä. Ei, sen ei pitäny kuulostaa noin synkältä. :D

Ja jokainen itseäänkunnioittava heterohan laulelee tuota kertosäettä ihan jo ihqn kesän tulon kunniaksi onnesta rinta pakahtuen. Henki salpautuen, ääni kohoten. Ah, aurinko. Kuinka oletkaan veljeni mun.

Technorati Tags: janne, kesä