Herätyskello oliki taas soimassa, tosin vasta 11.00. Eipä ois jaksanu taaskaa herätä, etenkin ku tietää että viimesen kerran herää täältä. Ja kahvikii on loppu.
No, eiku kaupan kautta hakemaan viimesen päivän syömisiä. Kahvia ja sämpylää, vanukasta ja juomista.
Imuroinnit ja muut siivoukset pois alta ja altaalle. Nyt koitellaan omia rajoja, ei käyteä sitä 40-suojakertoimista rasvaa ollenkaan! Altaalla uimaan mennessä vesi tuntui jäätävältä. Paskiaiset on menny vielä viimesen päivän kunniaks vaihtamaan veden kylmempään tai sit turistit rupee just tottumaan kuumuuteen. Viimeisen puolesta puhuu yöllinen kylmyyskin.
Illemmalla sit, heti koko takapuolisen vartalon onnistuneen polttamisen jälkeen suunnattiin kulku kohti Filton-ravintolaa, hyväksi koettua paikkaa. Tarkoituksena vetästä setti paellaa ihan vaan ku kerran Espanjassa ollaan.
Onneks ei otettu alkupaloja. Tällä kertaa oli nimittäin paella-annos melkein pesuvadin kokoinen. Ainakin aika lähellä. Tarjoilijatkin kävi kattomassa ja naureskelemassa, mutta eivät paskiaiset arvanneet että suomalaiseen paskamahaan menee ruokaa verrattain rajaton määrä. Minä se viimeseks nauran. Hyvää shittiä oli, koko vaasi tyhjäks ihan niinku on opetettu. Pullo punkkua kyytipojaks ja jälkkäriks annos jätskiä. Puoliks. Ei vaan voinu syödä omaa.
Takas mestoille jossa viimeset lattian pyyhkäsyt, pakkailut ja suihkut ja eikun pihalle taksia ettimään. Verkko Varattu – huutaa vaan suomipojan puhelin, perkele.
Onneks oltiin ajoissa liikenteessä ja pystyttiin pyytämään allasbaarista apua. Varattua se huutaa niilläkin, mutta mies lupas yrittää uudelleen.
Kaikenkaikkiaan vajaat pari tuntia piti vierittää tieltä ennen taksin saapumista. Epäselväks jäi vaan että kuka sen tilas. Miehän en saanu taksikeskusta langan toiseen päähän, allasbaarissa sama homma ja myöskään yks avulias paikallinen mies ei sitä taksia saanu.
Paikalla kävi kyl toisen kaupungin taksi, mut tuskin sekään olis sitä tilannu. Kuitenkin ku kahden aikaan yöllä Henna kävi kolmannen kerran allasbaarista tiedustelemassa taksin tilauksen edistymistä, hetken aikaa linjoilla odoteltuaan baarin ukko sano että taksi oli kuulema jo tilattu ja jo tulossa. Hyvä vaan, mutta outo homma.
Päästiin taksilla lentokentälle, seuraavaks ohjelmassa nukkumisen yrittämistä yli-ilmastoidussa aulassa…
Tais ollakin jo sunnuntai, kun torkkujen jälkeen heräsin jäätävään kylmyyteen ja raotin silmiä. Kyllä, vieläkin lentokentän penkillä…
Sen verran jumissa pää, ettei mitään muistikuvaa lähtöselvitykseen pääsyn ajankohdasta, viimeiset hengailut ja odottamaan koneeseen pääsyä. Hyvä että kone ehti ilmaan nousta kun on filmi menny poikki. Tosin ei nukkumalla mitään menettänytkään, ei Air Berlinin vaahtomuovirinkeli niin hyvää ollutkaan.
N. klo 10.00 lentokentällä Dusseldorfissa, koneen vaihto, pienen haparoinnin jälkeen onnistuneesti. Eipä liikaa opasteita ole käytetty. Mutta nyt ollaan Mr. Beanin saattelemana tunnin matkan päässä Helsinki-Vantaasta. Lämpötila kuulema perillä 19 astetta ja vesikuurojakin… Aina yhtä mukava tulla kotia.
Toisaalta harmitti lähteä auringonpaisteesta ja paikasta, jota vasta rupes pienin paloin oppimaan. Mutta onhan se kiva tulla kotiin, omaan kotiin. Ja ennenkaikkea: Turpon nouto on jo yllättävänkin lähellä, toivottavasti vielä suostuu lähtemään parhaalta kaveriltaan kahden viikon kyläilyn jälkeen kotiin. Jännä nähdä, miten on taskuraketti kasvanut tänä aikana.
Ens kerralla saa kyllä lähteä Turpo mukaan, kun ei tuo eläimen kuskaus mitään salatiedettä taida ainakaan EUn sisällä olla.
Oikein mukava loma siis. Varmasti tehokkaampi päänhuuhtoja kuin suomessa vietetty loma. Olkoon mökkeilyä tai muuta kaljanjuontia, mutta kyllä uus paikka, uudet ihmiset ja puuhat vie mielen niin paljon pidemmälle arjesta. Ja sehän tuossa lomailussa taitaa olla tavoitteena kuitenkin.
Ei vaan töihin tarvis mennä, ni fiilis jatkuis edes verrattain hyvänä.
Lie moinen morkkis kuuluu arkeenpaluuseen.
Lomapäiväkirja päättää Torreviejan loman 2007 osalta tähän. 19.08.2007 klo: 14.30 Suomen aika, kymmenessä kilometrissä.
