Sairaslomailu, lomailu ja vapaapäivät. Viikonloput myös. Miksipä ei työnjälkeinen vapaa-aikakin. Siinä turmion avaimet, laiskan paskiaisen parhaat hetket. Kuinka onkaan aikaisempi vipeltäjä muuttunut pääsääntöisen lakoniseksi laiskottelun pää-äänenkannattajaksi.
Tässä sitä on taas viikko vihellelty hyvinkin pitkälti nenää kaivellen ja ruohon pysähtynyttä kasvua seuraten. Lehdet kellastuu silmieni edessä, aivot lyövät tyhjää. Pyykit kuivaa toista viikkoa ja astiat kasvavat vehnää. Ehkä ihan pikkasen kärjistetty, mutta aika valuu käsistä. Enkä edes yritä tarttua hetkeen. Syysväsymystä vai äärimmäinen vastareaktio “stadilaisten” itseluodulle paskantärkeydelle ja kiireydelle. Tai ehkä vain mielikuvituksen puutetta tekemisen laatikkoa kaivellessa.
Ei, kyllä se on se saikku. Ei voi juosta, eikä urheilla. Ei viitsi kinkata kylille katsomaan kabareeta. Ei elokuvailtaa viettämään kipittää.
Ens viikolla jos koittais taas olla reipas ja etsiytyä kotisivujen ulkopuolelle. Kauas tuulettimen suhinasta. Sulkisi Applen ja pomppaisi pelloille koiralle palloa heittämään. Ens viikko on onneksi aina ollut aktiivisempi ja parempi. Ennen koittamistaan.
