Ehkä maailman käytetyin suomenkielinen otsikko kun kyseessä on muutos, vaihdos tai jokin muu synonyymi jollekin erilaiselle. Tempaukselle jopa.
Mutta menköön.
Nythän on siis tosiaan niin että tässä oman yrittämisen (kröhöm – kaikkihan nyt Alension tietää, wink wink, buffaus buffaus, oma lehmä ojassa…) lomassa olen ollut ikäänkuin päivätöissä. Kyllä, juurikin semmoista puuhaa, jota äiti ja isikin jo tekivät. Sitä mistä saa rahaa ja palkkaa, uusia kavereita ja jännitystä elämään – viimeistään pikkujouluissa. Se kun on tuo yksittäisen taistelijan oman firman pitäminen kovinkin helppoa kunhan se saa tarpeeksi tuulta alleen ja vauhtia taakseen. Mutta nousukiito on ilmeisen pitkä ja ei ollenkaan räjähtävä. Olkoon se nyt sitten konsernitason slangilla vaikka sitä hallittua kasvua sitten.
Nii, odotellessa hallitun kasvun liidon nousua kohti yrittäjän tulojen keskivartaloa vahvistavaa vaikutusta on nyt sit tullu tänne pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen tehtyä diplomaattiturvallisuushommia ja sit hetki yritysmyynnin aloittelua valtaisalle tietotekniikkaketjulle paikkakunnalla Yy. Viimeisen vuodenhan olen ollut ohjelmoimassa kirkasvaloisessa huoneessa kaksine monitoreineni ja mustan äpleni näppäimistöä hivellen.
Puuhaa on ollut sen verran ettei pääse böönaut iskemään, etuja on ollut sen verran kuin normaali ihminen tarvitsee ja kyllä siellä limpparia sai juoda ihan niin paljon kuin hampaat kestää. Itse taisin juoda vähän enemmänkin. Palkkaa tulee, korottelivatkin sitä perhanat. Oli etätyömahdollisuudet ja mitä niitä nyt on.
Mutta kun sitä on kerran vatipää, niin sitä on sitten aina.
Ens maanantaina nimittäin loikkaa tämä nörtti taas valtaisan harppauksen verran tyhjyyteen. Kun kovasti oli monotonista, eikä ollenkaan niin Jannen makuista puuhaa tuo nykyinen, niin siinäpä olikin sitten asia jolle oli pakko tehdä jotain ennenkuin kokonaan ergonomiseen työtuoliinsa juurtuu. Ennenkuin taantuu “Firman mieheksi”. Hainpa siis uuteen työpaikkaan, uusiin tehtäviin. Työhön, jota en ole koskaan samassa laajuudessa tehnyt. En moista vastuun viittaa kantanut. Kohta olen. Olenhan?
Nyt kun on tässä lähtölaskennan vääjäämätöntä kulkua kohti nykytyöstä ulostautumista seurannut, on melkeinpä ruvennu wanhaa jänskättämään. Jänskättämään lähinnä siksi että fiksu mieshän olisi vain tyytynyt osaansa ja painanut sitä suoritustyötään hamaan loppuun asti. Viisas mies olisi jäänyt konserniin. Kunnon ukko tekee vaikka vähän puuduttavampaakin työtä, kunhan se on varmaa.
Viisaus ei lie tässä kropassa vieläkään hirveästi pintaan puske. Siksipä otetaan uusi työ, uudet ihmiset, uudet haasteet, uudet vastuut ja uusi koeaika. Neljä kuukautta silkkaa jännitystä. Eloa veitsenterällä. Sydärin partaalla. Paniikkikohtauksien välissä uutta omaksuen. Tuskanhiessä. Toivottavasti loikka ei niin tyhjään vie miestä ettei jalat ennen elokuuta koskisi johonkin tukevaan. Pidetäänhän me peukkuja pystyssä? Pidetäänhän?
Ja jos ette perhana ole hengessä mukana, ni hehkuttakaa sitten edes Alension valtaisaa ammattitaitoa ja ah’ niin monitaitoista yrittäjää. Kehukaa pilviin, vinkatkaa kavereille. Käskekää tutut käymään sivuilla, se on niin helppo muistaakin.
Toivotaan että koeaika menee kunnialla, niin voi pitää yrittämisen pöytälaatikossaan, laatikossa josta se toisinaan nostetaan pöydälle jonkun toisen yritystä maailmankartalle piirtämään.
Nyt poistun valmistelemaan GoSaimaaCardin sivustoa. Inspiraatiota odotellen.
