Lälläspieru!

Meitsi on nimittäin semmone teknokuningas, että DaRudekin on paitsi äimistynyt, niin myös ällikällä päähänsä lyöty. 2 UnLimited ain’t got nothin’ on me! CocoJambookin on löysää nykytekniikan hyväksikäyttöä ollut aikanaan verrattuna siihen valtaisan iloiseen perhetapahtumaan jonka minä koin. Jonka valaisevan vaikutuksen ovat molemmat aivosoluni todeksi todenneet.

Kuinka ovatkaan sormeni riemulla matkanneet pitkin tasoja, joita en tiennyt edes olevankaan. Kuinka riemulla olen käyttöliittymänsä värähtelyä seurannutkaan hivelyjeni seurauksena. Kuinka ovatkaan nappulansa liikahtaneet niitä pyöritellessäni.

Hellästi vain, pikkasen sormenpäillä. Ei millään kynällä tai muulla elottomalla varrella. Ei kovaa painelua, ei ylimääräistä penetrointia kuorensa aukkoin kohdalta.

En minä tarvitse fyysistä palautetta siitä, onko paineluni ja hivelyni osunut kohdalleen. Miulle riittää se pienen pieni ääni, joka ilomielin korvieni kautta palauttaa mieleeni mitä olin tekemässä ja mitä tapahtui.

Kyllä. Arvasit oikein.

Sain iPhonen.
En nyt sentään ihan terävintä kärkeä ole edes Järvenpään osalta tuon teknologisen edelläkäymisen osalta, mutta henkilökohtaisesti olen kyllä taas suurin nörtti vailla vertaa.

Tuo on nimittäin _pikkasen_ järkyttävän tyylikäs ja hieno laite!
N70 lähti samantien nimittäin akankannon SM-kisojen lähtölaukauksen vastaanottamaan, mikäli moinen joskus tullaan oikeilla panoksilla, tulivoimaisella asella ampumaan. Käyttökokemus on nimittäin eri maailmasta, ei niinku Pluto vaan niinku Truhmörplöts-planeetalta. Just siltä, jota ei ole löydetty, eikä saatana löydetäkään vielä moniin moniin vuosituhansiin. Niin kaukaa se on.

Kaukaa. Mutta oikeaan suuntaan.

Intuitiivisuus kohtaa aivan uskomattoman tyylikkään, sujuvan käyttöliittymän, jossa napin painalluksen jälkeen ei tarvitse odottaa varmistuakseen että tuliko sitä nappulaa painettua. Nokialaisessa kun nykäiset “pikavalinnan” vaikka Viestit-tittelillä, ni johan siinä kerkee toisenkin sieraimen kuokkimaan ennenkuin moinen akkuna aukeaa kohdalle. Tuossa vaan tapahtuu, asiat soljuvat ja sujuvat. Niinkuin pitää.

Jos haluaa puhelimen, missä odotellaan ja hierotaan ja jännitetään, niin eiköhän joku keskustaulu veivattavine kampipuhelimineen löytyne.

Okei.
Fiksu mies olis odottanu vielä kuukauden tai pari vuotta, kunnes 3G-malli napsahtaa tänne peräpohjolaankin, mutta kuten varmaan viisaimmat on huomannut niin tässä on kyseessä sen verran hätänen jätkä että kun on saatava, niin on saatava. Elektroniikkaa.

Sähköpostitilit, internet, muistiinpanot, kalenterit, iTunes ja mitä noita on… Tuossa on ominaisuudet kohdallaan ja kaikki toimii. Aidosti, nopeasti, kätevästi, niinkuin-niiden-kuuluukin… Toimii.

WLANilla tietenkin.

Nokia on nyt kyllä hävinny tän pelin. Tai ainakin erän. Tai kuusi.

Tuo on koettava. Suosittelen.

Hahaaa! Menit vanhanaikaseen? Ei tässä nyt ruveta edesmenneestä rokkarista mitään kertomaan, kun ei sentään ihan läheisimpiä ihmisiä oltu, vaikka Hetki Lyö nyt kovasti koskettikin. ;)

Mutta ei, en halua kelloin seisahtavan enkä lyöntien hidastuvan. Tässä koeajalla edes kauas lähteä en saa, viimeinen tunti jos on menossa – olen pettynyt.

Nii, kirkasta as in “Aurinko paistaa ja Janne tykkää”.

Kesä tulee jopa keskivertonörttiä nopeammin, linnut laulaa, puut rupeaa vihertämään, nurmikko paistaa hietikon keskeltä omaa alaansa uudestaan vallaten. Ja sehän sopii miulle. Ihan lystiä lähteä jopa töistä auringon paistaessa. Oikein mukavaa aamulla kun hahmottaa rautatieasemalta töihin kävellessä muutakin kuin liikennevalot ja revontulet. Siitä saa jotenkin eri tavalla virtaa kuin susimustassa nokipannun omaisessa pimeyden suossa soutaen.

Nyt piti sit oikein polkupyörä hankkia, että oikein voi vetää ekovaihteen silmään ja polkea pitkin Järvenpään järven… ööh… päätä? Juna-asemalle ja takas. Metsään mönkimään.

Mitään järkevää asiaahan miulla ei vielä(-kään) ollut, kunhan tajusin että hylkeennahkatakki ja jääkarhusaapikkaat on unohtunut jälleen kaapin perukoille uutta, vihmovampaa pakkasen sekaista lumimyräkkää odottamaan. On se hurjaa, vuodenaikain vaihtelu.

Ehkä tässä taas keksii jotain muutakin höpötettävää kuin AppleScriptien hienous, linux-komentojen ihmeellinen maailma ja muut tietotekniset “kiinnostaa-muuten-Janne-kiviäkin”-tyyppiset jutut.

Mutta kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia, siispä vaivun takaisin kammiooni pohtimaan jutun juurta. Nykyisin tosin pidän bunkkeristani pientä ilmanottoaukkoa auki, jotta päivänsäde poikineen eksyisi joskus kalpeaa otsaani ruskettamaan. Pitäähän pojalla olla unelmia.

Nyt uimahousut jalkaan ja ikkunan takaa viheriöimisen uutta tulemista odottamaan.