Se on nimittäin semmonen juttu, että ei kihti iskenyt eikä aamulla tehnyt mieli pankkiinkaan jonottaa!

Tukkaa on vieläkin päässä se vähä, mitä siellä pitää ollakin. Ei tullu charmia, ei älyä. Ei vanhan kansan viisautta. Ei eksyneet suorat housut aamusta jalkaan villapuseron kera. Pappalakkikin odottelee vielä Prisman alennuskorissa.

Joku siis meni ilmeisen pahasti vikaan, kun ei se kolmisenkymmenen vuoden virstapylväs kalahtanutkaan otsaan vauhdilla sitä ohittaessani. Luulisi edes pinnojen väliin jääneen, mutta ei.

Vielä raikaa laulu Järvenpään toreilla ja tasajalkaa tämänkin työmatkani hyppelin. Lällättelin lapsille ja itkin kioskilla kun ei riittänytkään rahat Superhessu-pastilleihin.

Eli kaikki oli vielä kovinkin kovasti kohdallaan.

Ja kiitos Johannan, nyt oli kyllä ehdottomasti törkeimmän hienoin täytekakku ikinä vaatimatonta “juhlapöytääni” koristamassa. Oli nimittäin sen verran komea lärvä lataistu kakun kanteen, että toviin tohtinut en moista rikkoa. Mutta kun itseäni ajan liian lyhyen olin ihastellut kuin vain voi moineni narsisti itseään kaihota, oli kakkulapio uppoava kasvojeni uljaisiin piirteisiin.

Jotta asia hahmottuisi kaikille teille (kahdelle?) ketkä ette Flickr-galleriaani silmä(-kin) kovana tutki, olkaa hyvät ja kateellisina kaihotkaa kakkuni edessä.

Eiku taasha mie sit kuitenkii notkun täällä interwebissä.
On selaimet ja softat ja systeemit. Kyllä kelpaa.

Lähinnä lähdin ääneen kummastelemaan ja toreille kirkumaan että ilmeisesti viimeisin työ on sitten kovastikin mieleinen ja ehkä jollain tasolla universumin kokoisia aivojanikin stimuloivaa.

Sitä on jotenki niin kaikkensa antaneena viritellyt virtuaalipalvelimia, virtualisoinut linuxia jossa virtualisoi windowsia. Tehnyt sähköpostimarkkinointiin työkalua, kirjoitellut skriptejä, auttanut käyttäjiä ja säätänyt niinkuin en ole koskaan ennen säätänyt. Aikaisemmin kaikki tuo virta oli ohimoissa valmiina vapautettavaksi, jouti raapustamaan. Iski päässä kipinää.

Siitä lie johtunee ettei oikein illalla tahdo pursuta taika sormenpäistä näytölle, blogin raaputuspinnasta puhumattakaan.

Semmonen kokonaisvaltainen jumitus päällä pienen ihmisen päässä kun joutuu vuosien tauon jälkeen tekemäänkin jotain harmajalla aineksellaan.

Vai onkohan syynä kuitenkin jo pahasti pintaan puskevan 30-vuotisuuden ylivaltainen massa, joka musertaa alleen aina ah’ niin viattomana ja nauravaisena kylänraitilla heinänkorsi suussaan tasajalkaa hyppivän ja henkseleitään paukuttavan veijarin?

Se olis nimittäin lauantaina semmonen vastus laitettava polviniveliin että kulku varmasti verkkaistuu. Semmoinen paino kaulaan, että ryhti rupeaa taantumaan takaisin sikiöasentoon. Pitääkö tässä opetella tukka kampaamaan sylkisellä kammalla vapaavalintaisen kaljun yli? Piipun ostoon lähdettävä, pitänee karjaa hankkia ja moottorisahaakin opetella käyttämään. Ei o helppoa.

Sikaakaan oo tappanu vielä.

Kohta on jo kiire.