Tulipa tuossa huvikseen vilkaistua että kuinka valtavasti on rikastunut narukätinen lohimadolla tatuoitu nörttimme pelkällä olemassaolonsa ankeuden itkulla. Kuinka vaihtuneet rahaksi ovatkaan arkeni sisällöttömyys ja juhlani ankeus.

On ollut tuo Googlen Adsense-systeemi (kyllä, just nuo ärsyttävät mainokset) tässä blogissa nyt kahta viikkoa vaille kaksi vuotta ja sepä innosti moiseen vilkaisuun.

Joulukuun 11. 2006 – tämä päivä. Melkein jo mennyt 20 dollaria rikki. Siis kaksikymmentä Ameriikan Dollaria! Hitto, jokuhan vois luulla että se on liian pieni hinta siitä ärsyttävyydestä, jonka nuo laatikot kuvilla ja teksteillä ihmisille tarjoavat. Voisi kummastella onko ahneus noiden lisien väärti.

Tottakai on.
Enää vähän yli kahdeksan vuotta, niin saan ensimmäisen tilitykseni. Ja voi sitä juhlan määrää. Ei ole kulutuksen määrällä rajaa. Ei tavaraa ja palvelua jota ei olisi varaa hankkia. Voin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen miljardin ja toisen avaruustutkimuksen edistämiseen.

Ja silti en eläkepäiviäni joudu köyhyydessä elämään. En todellakaan. Voinpa testamentatakin muutaman euron jollekin yleishyödylliselle säätiölle.

Rientäkää vuodet, rientäkää. Kyllä rikastumista kannattaa aina odottaa.

Ei tarvi täristen itkeskellä että on käsivarsi piloilla eikä ikinä enää pysty ilman pitkähihaista liikkumaan ihmisten ilmoilla.

Tuli nimittäin aivan Törkeän Siisti kuva!

Kuutisen tuntia tuli huudettua äitiä, joulupukkia, Allahia, Jumalaa ja muita satuolentoja. Sääliä ja armoa parkuen, tuskasta täristen ja verta vuotaen mietin, miksi ei rauhoittavat lääkkeet ja valtaisat alkoholimäärätkään voineet hermopäitäni turruttaa jotten iäksi traumatisoituisi.

Ehkä hieman liioittelua, ei tuo nyt tuskista suurinta ollut. Ei kyllä ihan kukkakedoilla loikkimistakaan. Alku oli kevyttä, pientä pistelyä. Kyynärtaipeessa vähän enempi nipisteli. Ääriviivat ei tuntunu siis keskimäärin juuri missään. Varjostuksetkaan ei kauheita kauhuja kirvoittaneet. Joskus neljännen tunnin jälkeen rupes iho kyllä olemaan kuin tulessa, etenkin siinä vaiheessa kun suomut tehtiin, varjostettiin ja punaisiksi osat värjättiin. Kolme kerrosta neulapitoista hieromista kummasti herkistää kehon ja mielen.

Ihan loppumetreillä rupes päätä kuumottamaan ja käsivarsi turpoamaan. Onneks vasta just ennen tän ensimmäisen osion valmistumista.

Ensimmäinen osio siis tarkoittaa tatuoinnin valmistumista vasta tuon T-paidan hihan alle jäämättömän osan osalta. Eikä sekään ihan täysin vielä tehty ole. Mutta suunnilleen puolet lopullisesta tuloksesta on tehty ja kyllä kelpaa vipeltää pitkin kyliä kyynärvartta vilautellen.

Kahden viikon päästä repäistään kuva loppuun ja sittenhän ei niin kovaa pakkasta enää olekaan etteikö vois ihrapallomaha hölskyen pakkasilmassa paidattomana rientää. Tuosta ei vaan nimittäin _voi_ tehdä enää huonoa. Ei pysty. Nyt ollaan jo niin siisteyden tiellä ettei mitään järkeä.

Jos kohta tuonne flickr:iin pistäis kuvia pari, hätäisesti puhelimella otettu. Jos noista vähän ideaa saisi.