Lause, jolla niin moni elokuvahistorian sykähdyttävimmistä taidepläjäyksistä alkaa. Lause, joka tuo muistoja, jotka kirvoittavat hymyn huulille muistuessaan mieleen alkuperäisessä – saksankielisessä ja siten herkässä – asussaan.

Tänään en kuitenkaan meinannut lähteä noiden kulttuurillisten elämysten monisyisiä juonikuvioita teille avaamaan, en kertomaan pizzalähetin roolista yhteiskunnassa siinä mielessä, jossa ohjaaja on halunnut sen meille viestiä. En putkimiehen syvemmistä ryhmädynaamisista vaikutuksista.

Ajattelin rivin tai pari vain kirjoitella, koska olen kuuma mies. Liekeissä. Tulessa. Hottis.

Sunnuntai-aamuna nimittäin päivä pamahti käyntiin 35,2 asteisella kropalla, ei ihan lähtenyt kuin palmun alta päivä käyntiin. Lohkolämmitin lie leiponut kiinni, arvelin. Ehkä se aukenee siitä päivän mittaan.

Meni tunti, meni kuusi. Uusi mittaus ja vartalo tiesi vaihtaa digitaaliset numerot yli kolmenkymmenenkahdeksan. Yskäkin vaihtui neitimäisestä “köh-köh”-muodosta raivoisaan revittelyyn, joka mukavasti poisti päivällä nautitun jäätelön yläkautta ulos, jättäen jälkeensä miellyttävän vaniljaisen suklaan maun. Erikoinen koostumus muuten jäätelöllä pari tuntia nauttimisen jälkeen. Maku silti yhä mainitun miellyttävä. Ei ollenkaan hapokas.

Kuume nousi, nappeja söin. Otinpa yskänlääkettä ja tärisin.

Koska lähipiiristä keuhkotulehduksen uhri jo löytyi, tiesin olla noheva ja reipas – aamulla lääkäriin.

Lääkäritäti maanantaina katsoi nenän, korvat, nielun, silmät. Kuunteli keuhkot ja kyseli muut oireet. Laboratorion verinäytteen ja influenssanäytteen – joka on todella miellyttävä 20-senttisellä pumpulipuikolla nenän kautta takaraivosta ongittava näyte – jälkeen kirjoitteli nappeja lisää, säästöpakkauksen yskänlääkettäkin. Viikko saikkua ja paljon lepoa.

Niin tein. Lepäsin, napostelin lääkkeitä.

Tänään uskallan jo arvioida varoen jääväni henkiin. Kolme tanakkaa päivää 38-39-kuumeessa. Kolme päivää keuhkonpohjia repivää rykimistä. Kolmen päivän kylkiluiden riepottelurääkki. Vain kolme.

Ehkä tässä vielä joutuu niistelemään pari päivää. Voi olla että uskaltaa vielä voivotella omaa surkeuttaan ja maailman kovuutta. Mutta henkiin jään. Olenhan viimeinen joka putoaa.

Siispä edelliseen kirjoitukseen viitaten taidan pamauttaa loput 5000 mailia ensi viikolla ja jatkaa paluupostissa tulleiden kommenttien hihittelyä ehkä tässä blogissakin. Jos tulee helmiä. Ei teille huonoja kannata jakaa.

Kahdeksan on muuten perunut jatkopostitukset. Kahdeksan. Viidestäsadasta. Jännä nähdä löytyykö lopuista 492:sta yhtään kiinnostunutta. Ehkä ei. :)

…niin pitää sitten vaan potkia itseään päähän sen minkä kaltaiseni persjalkainen vain voi. Notkeuskin on menneen talven lumia, kun on pitäny käydä siellä salillakin. Mutta ei siitä Janne Rantakuntoon 2009-projektista sen enempää. Jos vaikka erikseen kirjottelis, tosin vähän vaikee uskoa että moinen aihe niin kiinnostais.

Mutta siis otsikkohan tuli ihan vaan siitä että oon tuolla aiemmin avautunu noista kanssayrittäjistä, mainosten saamasta palautteesta ja muutenkin mahtavasta asennevammaisuudesta… Ja nyt sitten en kuitenkaan ilmeisesti ymmärrä omaa parastani vaan meinasin omia palveluitani maanantaina mainostella todella usealle vastaanottajalle.

Moisen mainostuspläjäyksen suurin innoittajahan on ollut Tuomaksen tekemän massasähköpostitusjärjestelmän suuremman mittakaavan testaus. Pitää koittaa miten hyvin pienillä määrillä hyvin toimiva systeemi pelittää kertalähetyksen vastaanottajien noustessa tuhansiin.

Esimakua tulevista palautteista tulikin jo perjantaina kun testasin ensin sadalla, sitten neljälläsadalla sähköpostilla. Neljä ihmistä perui uutis-/mainoskirjeet kätevästi tuossa suorassa olevasta linkistä. 495 vastaanottajaa joko poisti viestin, merkkasi sen roskapostiksi, naurahti säälittävälle yritykselleni ja laittoi viestin tutuilleen jollain halventavilla saatesanoillta TAI jopa säästi sen tulevaa varten. Tietenkin alkavan viikon puolella voidaan odottaa lisää peruneita ja ehkä lisää palautetta, jota jo tuon joukosta uupuneen yhden numeron verran sain.

Palaute oli vastaussähköpostin otsikkoriville kirjoitettu: valkoinen teksti mustalla ei näy selvänä, huono esite.
Rakentavaa? No, tavallaan. Myönteisesti esitettyä? Ei. Turhaa? Kyllä.

Ookkei…
Siis onhan se ilkeää jos teksti on epäluettavaa. Myönnän. Mutta kun se ei mielestäni ole. Ehkä olen itse kuvitellut että se on osa sitä “tyyliä”. Tiedättekö, miun firman fiilistä ja lookkia. Huono esite? Informatiivinen, lain mukainen, selkeä – hintakin mainittu. No, ehkä se sit oli huono.

Ei nyt pidä saada väärää kuvaa ja kuvitella että jokainen palaute on huono palaute, että jokainen aiheuttaa yöunien menetyksen ja itkunsekaisen parkumisen. Mutta ei vaan tämmönen keskivertopalikka voi käsittää, miksi ei vaan voi kieltää jatkopostien tulon, kun niin on huono? No, pistin lähettäjän sähköpostiosoitteen kieltolistalle kuitenkin. Ettei nyt huonoja tarvitse vastaanottaa.

Kommentoiko moiset ihmiset myös lähipizzerian mainoslehtisiä jotka postiluukusta pamahtavat, soittamalla pajaan: frutti di maressa liikaa mereneläviä, huono pizza.

Montakohan lisämainosta Viagran tehosta ja Cialiksen erinomaisuudesta napsuu paluupostiin, kun laittaa vastinetta? Vaikutus liian vahva, neljä tuntia on liikaa. Huono pilleri.

Kunhan huvittaa. En mie sillei kitise. Kunhan moisille höröttelen keskenäni kun niitä tulee.
Mitä noihin vaan kuuluu vastata? Ideoita?

No, maanantain satoa niitettänee tällä palstalla kunhan kypsimmät herkut saa poimittua.

Yllätys oli muuten taas waltaisa, kun kyseessä oli Yrittäjä Itse. Erehdyin ilmeisesti moisen rekisteriini poimimaan vaikka nimenomaan moiset totesin jo aiemmin epäyhteistyökykyisiksi.

Eivätköhän he tajua että tuommoinenkin muodostaa mielikuvaa potentiaaliselle asiakkaalle. Kyllä minä mieluusti ostan pienyrittäjältä. En nyt vain häneltä enää. Minulle mielikuva muodostui niuhottavasta, negatiivisesta ja epäelastisesta ihmisestä. Se on huono mielikuva.

Niin joo, se lähetetty suora on tosiaan tuolla. Antakaa toki palautetta, kun kuitenkin mieli tekee.