Eikun tässä nyt tuli mieleen tuota Twitter-tiliä luodessa, tätä blogia miettiessä, Flickr:in kuvalisäyksiä pohtiessa, Facebookia päivitellessä ja Tumblr-testiä suorittaessa että “Heeeeeei. Onkohan tämä kaikki nyt Oikeasti Tarpeellista(tm)”?

Tässä sitä vaan reippaana poikana kertoilee, missä on, mitä tekee, kenen kanssa tekee, miksi tekee, millä mielellä tekee ja mistä löytyy kuvat aiheeseen liittyen. Pitää päivitellä sijaintia ja tilaviestiä. Pikaviestimiäkin löytyi omalta koneelta pikaisen vilkaisun perusteella muutama. On Meseä, Skypee, Jabberii, Guugle Tookkii ja vaikka mitä Gizmoja.

Tulee semmone hölmö ähky. Pitäis itse kirjoitella ja laitella. Pitäis muidenkin kirjotteluja ja laitteluja seurailla. Kommentoidakin vissiin kuuluu, kertoa tykkääkö vai eikö tykkää. Kiinnostaahan ja paljon?

Siksipä tässä nyt on vähän aikaa mietityttänyt että osaiskohan sitä kaltaisen nörtti olla ihan selkeästi esim. 31:en ikävuotensa ihan selkeästi antisosiaalinen internetin tiimoilta? Pystyiskö, pärjäiskö?

Pistäis toukokuun 24. päivä mesen narikkaan, facebookin jäähylle. Ei naputtelis Twitteriin ilmoituksia nenänkaivuista. Rumpuvideot pitäisi ihan omana tietonaan, ei pistäis Youtubeen. Antais kuvien kerääntyä ihan omaan albumiin. Bloggailis ihan itselleen ylös tapahtumia ja asioita. Kovin 80-lukulaista. Kovin rentouttavan oloista.
Ehkä moinen kokeilu vaatii osanottoni. Katsotaan onko nelisilmäisyyden salat ottaneet yliotteen vai vieläkö Elämätöntä Elämää ehtisi tovin suorittamaan muuallakin kuin monitorin loisteessa.

Tai jatkan vain kaikkien palveluiden käyttöä ja muka-kavereille asioiden infoamista toivoen että tämä postaus vain unohtuu. ;)

Myönnän, kesti taas ikuisuuden ennenkuin sai jotain tänne raapusteltua.

Ei vaan ole mitään kovin kummia kummallisuuksia sattunut tapahtumaan. Ainakaan siinä määrin ja/tai muodossa että tänne kuuluisi naputella.

Kovin juttu ihan selkeästi nyt viimeaikoina on ollut Sound Of Faith -kuoron levyn nauhoittelut, joihin miuta pyydettiin rumpuja soittelemaan. Ihan kylmiltään. Pystymetsästä. Nurkan takaa. Yhtenä viikonloppuna siis treenattiin biisit Hannan olohuoneessa, viime viikonloppuna nauhoitettiin puolet biiseistä ja tänä viikonloppuna sitten loput kuusi.

Teemulta piti taas lainailla rummut kun on tosiaan ne omat tullu poistettua inventaariosta tänne Suureen Maailmaan muuton yhteydessä.

Ja kyllä, tiedän että kuoron nimikin jo viittaa hyvin Ei-Niinkään-Jannen-Omaiseen touhuun, mutta eipä sitä jaksa jännittää ja siksi jättää soittelun riemua pois päiväohjelmasta. On nimittäin aivan törkeän siistiä soitella ihan soittajien kanssa. Paukutella bändissä. Vähän liiankin siistiä.

Nyt on nimittäin aivan järjettömän kova polte omien rumpujen hankintaan pinnassa. Otsaa kuumottaa ja vatsaa kivistää, kun ei ole enää soittovehkeitä. Uudet olen jo katsellut, miettinyt miten olisi sointinsa sujuva. Vain paikka puuttuu.

Eli takas lähtökuopassa, starttimontussa. Siksipä ne tuli aikanaan pois myytyä, kun ei sitä soittopaikkaa ollut. Näinköhän sitä löytyy nytkään.

Sääli jos muuten mieluisa harraste jää pois ohjelmistosta (taas) arjen realiteettien takia. En ala.

ps. Auoin tuommosen Twitter-tilinkin. Näkyy tuossa oikealla, mitä kaikkea epäcoolia tulee tehtyä. Siis pitkin päivää. Pitää testailla. Pitää pysyä ajan hermolla.