isojii.com

Dixi, et animam levavi…

Tsiisös Kraist!!!

En ole valoa nähnyt, eikä ylösnousemuskaan kohtalokseni koitunut.

Ei ole Vartiotorni kädessä eikä ole puku päälle eksynyt naapureiden käännytyksen edesauttamiseksi.

Olenpa vaan näemmä mennyt työvirran mukana sameisiin vesiin, joista pinnalle päästyä hapen haukkominen on toiminteina ensisijainen. Ei niinkään blogin kirjoitus.

Mutta nyt on Janne laskeutunut takas tavallisen rahvaan pariin vain kertoakseen olevansa elossa ja kiittääkseen opetuslapsiaan jotka kovasti jaksoivat uskoa Suuren ja Arvostetun Isojiin putoavan vielä taivahista enkelkuoroin rytmittämänä, lantio heiluen ja kalju kiiltäen.

Kun kesän saa rientää laitumilla ja korskeasti hirnuen laukata aamusta töihin ja iltapäivällä henkseleitä paukutellen kotiinsa suunnata niin mielen täyttää odotus paremmasta bloggausvuodesta sadepilvien kerääntyessä, tuulen yltyessä ja lehtien pudotessa puista.

Mitään elämää kummempaa ei ole tullut tehtyä, uusia harrastuksia ei ole tullu keksittyä. Ei kummempaa väriä siis ole palettiin turskahtanut mistään tuubista. Rumpuja välillä, välillä sukellusta. Yleensä Turpon kanssa ulkona. Joskus Lappeenrannassa. Yleistä jumitusta liian vähän.

Normikesä siis kaikin puolin. Mitä nyt työt vieläkin miestä miellyttävät ja hommat toisinaan jopa typertyneen virneen muutenkin rumalle naamalle virittelevät, on onnekas ukko kun saa säätää sitä, mitä jo vuosien takaa hämärästi muistaa hieroneensa.

Into laantuu, kesä katoaa. Pimeys valtaa maan. Olisko sillon aika tilittää taas tunnoista syvimpiä koko kansalle? Kyllä ainakin miun mielestä.

Käynpä tässä välissä ensin Espanjassa ottamassa kunnon Suomi-perseen (se on se valkonen osa kropasta joka loistaa paluun jälkeen) ja palaan sitten itkemään kuinka nahka kuoriutuu, kuinka on señoritat suomessa kovin toppapukuisia, kuinka luistelu onkaan huono laji ja miten narskuukaan suomen talvi. Ei tosin täällä etelässä, mutta jossain muualla. Varmasti.

Ajakaa varovasti.

posted by Ukkoite in Arjesta, Työt and have Kommentit poissa käytöstä

Mut enivei.

Elikkäs mitäs tässä, normiarkea.

Wannabe-kovan jätkän ikuisuusprojektia – kuntoilua – eteenpäin potkiessa, ei “potkaisenpa kulman taakse, sinne menen kuitenkin vasta viikon päästä”-potkien vaan enempikin sillei “jos tänään jo sen ekan leuan sais vedettyä”-potkien. Töissä pitää olla tai niitä ainakin etänä tehdä. Koirakaan ei enää kasva vaikka sille miten syöttää ja mitä.

Ulkona pakkasta aste tai pari, maassa hanki. Valkoisempaa on, ehkä vähän enempi epämustaakin. Vai onkohan se nyt semmonen kohta sulavan räntäsateen aiheuttama pienimuotoinen placeboefekti. Lumelääke joka kuitenkin pienimuotoisesti puhuu puolelleen. Onhan se uskottava että on lunta, sen kun uskoo, niin voi uskoa jopa päiväin kirkastumiseen. Tästä tämä taas talvenvietoks taipuu.

Ei vielä niin notkeasti mutkalle mene mies pirteyttä kohti kuitenkaan että kovin kummoista proosaa sais revittyä tukkoisesta päästään.

Vai eikö nyt sit kuitenkaan maailmalla tapahdu mitään jännää? Internettikin on ollut jotenkin omana pullonkaulanaan tovin. Vaisua, hiljaista. Eikä sitä sit tämmönen kynäniskanörtti oikein viitsi omaa olematonta viisastenkiveään enempää lohkoa tuon Jokela-jutun ja sen tiimoilta ihan itse hahmotettuihin vaikutuksiin liittyen. Johan tuosta turistaan joka puolella muutenkin.

Ja kun maailman uutiset hoitaa joku muu taho, ni pitäis varmaan omatoimisesti intoutua keksimään omasta elosta jännittävää. Se ei vaan aina onnista, siksipä jääköön tämän päivän merkintä kovin irtonaiseksi tajunnanvirraksi ihan vain hitaimpien lukijoiden kiusaksi. Niiden, jotka tänne päästyään ovat kuluttaneet tovin jos toisenkin tehokasta pullansyöntiaikaansa. Aikaansa, jota kaihoten tulevat wanhana muistelemaan.

Jos palais takas saatanan kätyrin – facebookin – pauloihin katsomaan onko joku potkaissut miuta tai voitinko jopa kivi-paperi-sakset-kisan jonkun kanssa. Oliskohan joku jopa vertaillut kavereitaan. Onpa eloni jännittävää. Kiitos FaceBook. Kiitos.

posted by Ukkoite in Arjesta and have Kommentit poissa käytöstä