Nyt nimittäin läpsähti nördäys potenssiin kuustoista ja kaikki ylimääräinen vapaa-aika joutaa vaikka tieteelle lahjoitettavaksi. Sitä on nimittäin vähän. Todella vähän. Ainakin irti tietoisesta tekniikasta.
Tänään nimittäin lävähti tiskiin Huawein nettitikku Elisalta megan nopeudella parhaillaan kanssani toimien.
Yllättävän kivuton toimenpide moisen vermeen käyttökuntoon laitto. Kun olis vielä päässä muutakin kuin semikiinteää idiotismia, niin olisi tajunnut järjestelmäasetuksista kertoa MacBookille että modeemi on paitsi olemassa, niin myöskin valmiina kovaan käyttöön.
Käytännössä siis kirjoitin taikarivin *99# puhelinnumeroksi, tallensin muutokset ja vóilá!! Intterwebbi lämmitti mieltäni pätkivällä matkamiehen tavallaan. Kiusoitellen, toisinaan pidempään, yleensä vähempään. Mutta kiusoitellen silti.
Juna tuntuu olevan kyllä ihan vihoviimeinen paikka leikkiä IT-miestä, yhteys jumittaa vähintäänkin tiheästi vaunun rientäessä halki hankien korkeiden nietosten.
Mutta tästä se lähtee.
Mikä? Sitä tuskin tulen koskaan tietämään.
Että tämmöstä jonninjoutavaa jorinaa matkalla Mikkelin kautta Lappeenrantaan, käsivartta tatuoimaan. Tatuoituttamaan. Tatuoitavaksi vieden. Jotain sen suuntaista. Idea selvinnee viimeistään huomisen kirjoituksessa. Käteen tulee kuva. Semmonen, mikä ei lähde EDES saippualla! Ja se on sitten jo kestävä.
