Nonih.
Nyt on entinen tietoteknisen insinööriyden kirkkain tähti saanu valveunensa siihen pisteeseen että tuli käytyä parit valintakokeet epäonnistumassa tiellä kesken jääneen tutkinnon loppuunsaatosta kohti.
Kaavoja antaumuksella piirteli ja lukusarjoja jatkoi Janne Haaga-Heliassa ja tänään HAMKilla Riihimäellä. Jälkimmäinen vois olla ihan yhtä hyvin vaikka Lapissa, ei ehkä kätevintä sijaintia nimittäin edusta.
Haagis (siisti nimi, ihan ite keksin) olis kätevästi Pasilassa, matkojen varrella.
Nii, tarkoitus oli siis hakea ingengöraks jatkamaan, mutta ilmeisessä syyskoomassa hain sit tietojenkäsittelyoppiinkin. Se on Haagiksessa. Ingengör Riihimäellä.
Hyvin sai vaan jo hakukoe mielen taipumaan kohti pasilaa, koulu oli siisti, opettajat ilmeisen mukavia ja järjestelyt mukavan selkeitä. HAMKissa oli kuivia insinööritason opettajia jotka ei ihan hanskannu edes meidän kokelaiden auditorioon istuttamista.
Olenkohan sittenkin liian eläväinen insinööriksi? Ei _elämän_ määrän tai tason takia -niitähän ei ole, kumpaakaan- vaan näiden pakkoliikkeiden, huonon huumorin ja puhuvaisen mieleni takia. Mietinpä moista kun nämä kaks maailmaa tuli ohimennen nähtyä…
No, pari-kolme viikkoa saa taas itkeä itsensä uneen kouluun pääsemättömyyden vahvistusta kauhulla odotellen. Sit voikin startata Afganistaniin jos jää opinpolku tallomatta.
Suunnitelma siis on, kumpaan taipuu vaa’an kieli? Kouluun vai pätemään. Syys kertonee.
