Myönnän, kesti taas ikuisuuden ennenkuin sai jotain tänne raapusteltua.
Ei vaan ole mitään kovin kummia kummallisuuksia sattunut tapahtumaan. Ainakaan siinä määrin ja/tai muodossa että tänne kuuluisi naputella.
Kovin juttu ihan selkeästi nyt viimeaikoina on ollut Sound Of Faith -kuoron levyn nauhoittelut, joihin miuta pyydettiin rumpuja soittelemaan. Ihan kylmiltään. Pystymetsästä. Nurkan takaa. Yhtenä viikonloppuna siis treenattiin biisit Hannan olohuoneessa, viime viikonloppuna nauhoitettiin puolet biiseistä ja tänä viikonloppuna sitten loput kuusi.
Teemulta piti taas lainailla rummut kun on tosiaan ne omat tullu poistettua inventaariosta tänne Suureen Maailmaan muuton yhteydessä.
Ja kyllä, tiedän että kuoron nimikin jo viittaa hyvin Ei-Niinkään-Jannen-Omaiseen touhuun, mutta eipä sitä jaksa jännittää ja siksi jättää soittelun riemua pois päiväohjelmasta. On nimittäin aivan törkeän siistiä soitella ihan soittajien kanssa. Paukutella bändissä. Vähän liiankin siistiä.
Nyt on nimittäin aivan järjettömän kova polte omien rumpujen hankintaan pinnassa. Otsaa kuumottaa ja vatsaa kivistää, kun ei ole enää soittovehkeitä. Uudet olen jo katsellut, miettinyt miten olisi sointinsa sujuva. Vain paikka puuttuu.
Eli takas lähtökuopassa, starttimontussa. Siksipä ne tuli aikanaan pois myytyä, kun ei sitä soittopaikkaa ollut. Näinköhän sitä löytyy nytkään.
Sääli jos muuten mieluisa harraste jää pois ohjelmistosta (taas) arjen realiteettien takia. En ala.
ps. Auoin tuommosen Twitter-tilinkin. Näkyy tuossa oikealla, mitä kaikkea epäcoolia tulee tehtyä. Siis pitkin päivää. Pitää testailla. Pitää pysyä ajan hermolla.