isojii.com

Dixi, et animam levavi…

Nii, siitä identiteetistä.

Eiku tuli vaan tuossa ohimennen mieleen, kun tuo Frodo oli niin paniikissa siitä että sähköpostiosoitteen vien ja myyn paholaiselle. Pistän maailman kaikille roskapostilistoille ja yhdistän sen vielä johonkin Kommunistiseen Kansanpuolueeseen eräässä punavoittoisessa kansanvallassa. Nii, mikä tuli mieleen? Nii, foliohattuisen paranoidin parhaan vinkit kanssaihmiselle oman kommentoinnin seurannan ja henkilöön yhdistämisen vaikeuttamiseksi lähes mahdottomuuden tasolle.

Ensinnäkäänhän ei pidä käyttää tuommosta nimimerkkiä, minkä joku voi jotenkin (edes tuurilla) yhdistää siuhun nimen, kansallisuuden, aatteiden, lempiruokakaupan tai muun elämänkatsomuksellisen seikan kautta. Frodo. Ei tarvitse kummoinen velho olla, että tuon voi assosioida henkilöön. Vaikka ei nyt miuta ihan suoraan tuntiskaan, ni riittää että tietää, missä olen ollut töissä ja sit vaan vastarannalle kiikaroimaan ja hahmottelemaan, ketäs muita siellä on töissä. Esim. tämmönen hyvinkin mitäänsanomaton isojii on aika hyvä. Tosin kyllähän tuon Jiin voi nimeen yhdistää. Mutta iso en ole ainakaan. Muuten kuin egoltani.

Okei, nimimerkki on siis jatkossa joku GryydBeltz09. Se on hoidettu.

Sit sähköpostiosoitehan kannattaa hankkia esim. hushmailin kautta. Tai GMailista, tosin nehän indeksoi ja tallentaa mailit kuitenkin. Tuonne sit käyttäjätunnukseks vaikka WeedosZiidos. Ja et laita sitä osotetta. Vaan laitat GryydBeltz09@hotmail.com, josta ohjaat kaiken postin sinne hushmailiin.

Ja tulet tänne sivuille käyttäen TORia, ni ei oo ihan niin helppoa hahmottaa, mistä GryydBeltz09 (oikeasti siis WeedosZiidos, joka on oikeasti Frodo, joka on oikeasti…) oikein surffaa.

Parhaitenhan nuo kommentit sit pysyis piilossa ku kryptaisit miun julkiselle avaimelle GnuPGllä, ni sit tuossa olis vaan sekalaista mössöä, eikä kukaan muu kuin minä tietäis, mitä mieltä olet mistäkin. Ja ainahan voi salata vain itselleen, ni en edes mie tiedä. Tosin sit kannattaa varmaan jo kirjoitella ne kommentit erikoisennimisiin tiedostoihin ihan omalla salatulla USB-muistitikulla. Tai vielä parempi, pistää steganografian keinoin tieto kuviin, jotka sit salaa ja laittaa sinne salatulle USB-muistitikulle. Jonka laittaa kassakaappiin. Jonka valaa betoniin.

Tietysti ekaks vois poistaa facebook-profiilin tai ainakin täyttää sen aivan paikkaansapitämättömällä pseudotiedolla, ni ei kukaan varasta identiteettiä. Täältä sitä tuskin ensimmäisenä viedään kuitenkaan. ;)

Mutta se nyt vaan tuli äkkiseltään mieleen.

ps. ei kannata kirjoittaa kommentteja vanhanaikaisella kuvaputkinäytöllä varustetulla tietokoneella. Sen signaalin kaappaaminen on naurettavan yksinkertaista…

ps2… Tietoturva ei ole synonyymi paranoialle.

posted by Ukkoite in Huvia, Tietävä tekniikka, Turvallisuus, Tutut Ja Muut and have Comments (2)

Doddiu.

Nonih, jos taas vuodattais sydänvertaan. En kyllä vielä tässä vaiheessa tiedä, mistä – mutta jotainhan keksii aina.

Sivusto tuli siis päiviteltyä tukemaan tän blogialustan uusia, entistä ehompia kilkkeitä, elikkäs palikoita. Ulkoasuhan selkiyty samalla pikkasen. Kommentteja en nyt omaan blogiin viitti omatoimisesti kirjotella, ni ne voi vielä rutista ja paukkua, mutta kyllä ne on tähän mennessä ilmeisesti perille tulleet. Ja niin tapahtunee jatkossakin.

Ilta pimenee ripeään, kyllä se musta valuu niskaan jo paljon aiemmin kuin vielä kesällä. Musta on väri. Taitaa joutaa täs viikonloppuna taas nörtteilemään ihan reilusti, uloskaan uskalla mennä, siellähän voi olla vaikka niitä mörköjä!

Nyt kun oon taas kokenu tän tietoteknisen valaistumisen tuon kryptografian siivittämänä, ni päätinpä tänään antaa itselleni ylipäällikön päiväkäskyn joka kehoitti välittömästi luopumaan Microsoft Messengeristä ja Skypestä. Jaa miksi? Kiinnostanee kiviäkin, mutta kun jotenkin tuntuu oikeammalta tukea noita avoimen lähdekoodin projekteja. Projekteja, joita jotkut nörtit vääntävät tällaisina pimeinä iltoina kotonaan meidän muiden hyväksi. Tietysti täs vois heittää jotain katu-uskottavuutta nörttipiireissä lisäävää tyyliin “ja niistä voi katella lähdekoodista, et ei oo mitää ylimääräistä”, mutta kun en tunnusta moisella tasolla tietävän tekniikan osalta olevani niin en sitä sano.

PGPn innoittamana vaan löysin uudestaan mielenkiinnon avoimuutta kohtaan. Ei, en ala itkemään ja halailemaan vaan lähinnä avoimuus tietotekniikan osalta. Ja kait tässä jotain aknenaamaisen teinin angstiakin on, uhmaa suuria voimia vastaan. Microsofthan on saatanasta ja messengeri on häviäjille ja en varmasti tee niinkuin äiti käskee muutenkaan! ;)

No, mutta enivei. Hyvähän noita viestimiä esim. on vaihdella, kun kavereita on tasan yks, eikä sekään meseä käyttele. Tästälähin miut siis saa kiinni Gizmon avulla, yhteystietosivulta löytyy oikein nappi, mitä painamalla pääsee kuulemaan hunajaista ääntäni.

Gizmohan on yllättävänkin lähellä Skypeä, sillä erotuksella että Gizmoa rakentelevat vannoutuneet nöösit tarkoituksenaan tehdä avoin ohjelmisto, jossa ei ylimääräiset takaportit tai suljetun ohjelmiston suljetut ohjelmavirheet menoa haittaa. Ja siihen saa tuon ZPhonenkin kiinni… ZPhone, foliohattumarkkinoilla pyöriessäni olen moisen löytänyt. Tietoturvaan hurahtaneen ällönörtin kivoja pilipalileluja.

Ja messengerillä heitin onnistuneesti vesilintua, vaihdoin sen Adiumiin, johon voi kivasti pultata Jabberin lisäks kaikki muut tarpeelliset pikaviestimet. Ja siinäkin on tuo OTR-mahdollisuus.

Että semmosta nörttitilitystä taas tähän väliin, kun ei tässä niin hirveästi ole muutakaan elämää sattunut vastaan juoksemaan. Flunssan puskiessa päälle ja jalankin ollessa vielä romuna ei paljoa ole poika kotoaan poistunut. Eikä koirankävelytyslenkeistäkään taida tarinaa kovin moneksi päiväksi kehittää.

Ja tiedän, tuo yläreunan kuva on noista pyöreistä kulmistaan todella raivostuttavan valkoreunainen. Varmasti pistää oikein vihaks, mutta korjaan kunhan jaksan ja ehdin ja osaan ja viitsin ja raaskin.

posted by Ukkoite in AaTeeKoo, Apple, Arjesta, Hyötyä?, Tietävä tekniikka, Turvallisuus and have Comments (5)