Se on maalaista ja tarkoittaa että vähän valuu nenä, poskiontelot sanoo kohta “poks” ja muutenkin on kivan kivistävä fiilis nivelissä, lihasten paikoilla ja muissa moisen tautipläjäyksen viitoittamissa paikoissa.
Vettä ja räntää tulee, päivät senkun pimenee ja muutenkin syksy osoittaa siis parhaita puoliaan. Harmi että parhaatkin puolet ovat niin kovin vetisiä.
Viikonloppu mennä heilahti yllättävänkin nopeasti tälläkin kertaa, ainut aktiviteetti oli taas perjantainen pyörähdys Soundmindin tiloissa epätoivoisesti rumpujen soittoa takaraivoon palautellen. Epätoivoistahan se oli siksi, kun ei vaan osaa. ;) Taas videoin läpsyttelyä, tällä kertaa äänenlaatu olikin jo lähempänä toivottua, mutta eipä noita videoita oikein voi laitella yleiseen jakeluun. Syynä lähinnä naurettavan epävireiset tomit, jotka ikävästi tukkivat koko nauhoituksen. Mutta eihän noita kuule, kun on ameriikantuontipeltorit päässä. Toimivat Vic Firthin SIH1-kuulokkeet siis paremmin kuin hyvin, musiikki kuuluu loistavasti ja omaa säälittävää rumpalointia ei sitten juuri ollenkaan. Eli voi hyvällä omallatunnolla kuvitella soittavansa täydellisessä vireessä soivilla rummuilla ja vieläpä tismalleen tahdissa. Mikäpä paremmin musiikillista itsetuntoa nostaisikaan? No ehkä se kun Simon Phillips soittais ja sanois opettelevansa miun YouTube-pätkien mukaan rumpujen soittoa. Mutta se jäänee märäksi päiväuneksi.
Pitäähän sitä tietysti unelmia olla? ;)
Ens kerralla siis jos jaksais vähän jo viritelläkin rumpuja ennenkuin käy soittelemaan, ni viittis pistää enempi videota taas. Ihan vaan muiden ärsytykseks. Huomasin tässä vaan noita soitteluvideoitani katsellessa, että onhan rummut vaan naurettava soitin, kun niitä yksin jonkun biisin mukana soittelee, siis jos ei ko. biisiä kuulu taustalla. Mutta kun se on niin kivaa ja mukavaa. Kaksi termiä, joita muuten on niin kovin vaikea arkeen yhdistää.
Tietysti nörttinä piti lauantaina vähän Tuomaksen kera pelata tietokoneella Command & Conquer: Generalsia ja Rainbow Six – Raven Shield:iä… Mutta niistä ei kummempaa tarinan juurta taida saada vaikka lapiolla kaivais routarajan alapuoleltakin. Mukavaahan sekin kyllä oli.
Pistetään nyt kuitenkin yks pikkunen rytmiviritelmä tuohon kylkeen, ettei totuus unohdu. Yrityksenä siis soitella Tower Of Powerin Diggin’ on James Brownia. Laiska kun olen, ni en laittanu tuohon sitä alkuperäisbiisiä alle soimaan, kiusa se on pienkin kiusa. Alussa kuuluukin kätevästi tomien mikrofonit tukkiva epävireisyys, jonka ärsyttävään vaikutukseen vedoten säästän teidät enemmiltä videoilta.
