isojii.com

Aerobicia en tunnusta koskaan treenanneeni.
Siitä syystä varmaan kirjotinkin sen tod. näk. naurettavan pahasti päin sitä itseään, itkupotkuraivarit voi osoittaa vaikka vasemmalle. Olen niin epävilpittömästi pahoillani kuin vain voin. Se on todella epävilpitöntä

Jotenkin tuosta saa semmosen tsemin päälle ihan pelkästään miettimälläkin miten vedetään hikinauhat päässä, trikoot syvällä välilihan maastossa. Hien hajussa tukka märkänä. Tiukka diskobiitti naputtaa haiman kautta vauhtia bassoaaltoin muodossa. Onko se metaani, kun nenääni käy?

Ja joku vatipää hymyilee leveästi, loikkii kolme kertaa korkeammalle kuin sinä ja huutaa Jaksaa Jaksaa.

Tuolla mielikuvalla repäisin itseni irti Big Brother 24/7 webtilaukseni parista, laitoin 7-Päivää-lehden takas sängyn alle ja päätin itsekin antaa ihmisten ymmärtää että eloni ei ole elämätöntä. Olen, ajattelen ja siksi eroan esim. normaalista kuningasravusta. Nyt kun tässä kuitenkin istun monitorin loisteessa kykenemättä näkemään pihalla muuta kuin mustaa, olohuoneessa mustaa ja päässä soi American Idolsin jonkun kerran voittajan David Cookin versio Michael Jacksonin Billie Jeanista (mikä on OIKEASTI törkeän hyvä, se studioversio), olen lyöty. Syksy on täällä. Ilkeä, kylmä ja ärsyttävä. Masentavaa seuraa.

Tunnen niissä kaikkien puhumissa ytimissä miten väsyttää miestä tummat kotiinlaahustamisen hetket joita syksy päälle kaataa. Tähän taidetaan vaatia muutakin kuin kuppi kahvia ja monivitamiini.

Mitä se sitten onkaan… Ajatuksia? Ajo-ohjeita? Liraus kesää? Kenelläkään tietoa?

Mustaa puskee näkökenttään jo aika ei-niinkään-huvittavan nopeasti näinä päivinä.

Aamusta heti horisontissa siintää synkkyys mustan syksyn mukanaan tuomana. Töihin kun pääsee, niin aurinko paistaa, linnut laulaa ja jossain kaukana voi kuvitella iloisten ihmisten tanssivan kukkakedoilla. Työpäivän päättyessä, norminörtin kammetessa Miniin tai bussiin, on taas pimeää. Eikä vain pimeää vaan pimeää-pimeää. Mustaa.

Tulis nyt vaan sit sitä lunta kinostolkulla. Oikein pyrynä. Voi ihan reilustikin tyrkätä, kiitos. Pien näennäinen kirkkaus ei nimittäin olis ollenkaan pahasta tällaiselle kesäihmiselle. Syksy aina potkii pahasti sisäreisiin ja muutenkin tuonne tajunnan alueelle. Siellähän se taitaa meillä uroilla olla kuitenkin sijoittuneena.

Mitään kovin kummosta ei siis ole ilmaantunut tumman kylmyyden keskelle. Viikonloppuna piti pyörähtää Lappeenrannassa ihan vaan ettei pääse unohtumaan moinen idän helmi. Tosin taitaa olla nykyään korostetussa määrin IDÄN helmi. Venäläisiä pyörii jo enemmän kuin Moskovassa ja se on aika paljon. Kaupoista suurimpia rakennetaan kilpaa Lepraan ettei vaan mene ruplat euroihin vaihtaneiden kuningaskuluttajien vaihtorahatkaan sivu suun. Kasvu on valtaisaa, niin kauppojen kuin venäläisvirtojenkin.

Ehkä ihan hyvä että muutti sieltä Viipurin esikaupungista ennen sen liittämistä osaksi valtaisaa naapuria. Jotenkin ne vaan tökkää. Miksipä lie?

Mutta jotenkin äkkiseltään tuntuu että tais mennessään se päivänpaiste viedä kirjoitteluvirran, sisällöntuottohingusta puhumattakaan. Tosin tää jokasyksyinen väsymyksen valitus menee ohi luultavimmin parin viikon sisällä, kunhan hetken verran totuttelee synkkyyteen.

Puuhaa puuhaa. Sitähän tässä pitää keksiä, ni ei kerkeä pohtimaan moisia. Ei ehdi paljoa kirkkaana mielessä siintävää tekemisen riemua sen vertaa ohi katsomaan että musta puskisi päähän. Niin onkin. Tekemisen etsintä olkoon talven teema. Ehkä miusta vielä kunnon maaltamuuttaja saadaan. Rumpujensoittoa, kuivapukukurssia ja vaikka sitä iänikuista kuntoilua. Vieläköhän jotain maukkaampaakin keksisi satsiin sekoitettavaks? Ideoita?