isojii.com

Dixi, et animam levavi…

Äänd valmis. Tai no…

Ei tarvi täristen itkeskellä että on käsivarsi piloilla eikä ikinä enää pysty ilman pitkähihaista liikkumaan ihmisten ilmoilla.

Tuli nimittäin aivan Törkeän Siisti kuva!

Kuutisen tuntia tuli huudettua äitiä, joulupukkia, Allahia, Jumalaa ja muita satuolentoja. Sääliä ja armoa parkuen, tuskasta täristen ja verta vuotaen mietin, miksi ei rauhoittavat lääkkeet ja valtaisat alkoholimäärätkään voineet hermopäitäni turruttaa jotten iäksi traumatisoituisi.

Ehkä hieman liioittelua, ei tuo nyt tuskista suurinta ollut. Ei kyllä ihan kukkakedoilla loikkimistakaan. Alku oli kevyttä, pientä pistelyä. Kyynärtaipeessa vähän enempi nipisteli. Ääriviivat ei tuntunu siis keskimäärin juuri missään. Varjostuksetkaan ei kauheita kauhuja kirvoittaneet. Joskus neljännen tunnin jälkeen rupes iho kyllä olemaan kuin tulessa, etenkin siinä vaiheessa kun suomut tehtiin, varjostettiin ja punaisiksi osat värjättiin. Kolme kerrosta neulapitoista hieromista kummasti herkistää kehon ja mielen.

Ihan loppumetreillä rupes päätä kuumottamaan ja käsivarsi turpoamaan. Onneks vasta just ennen tän ensimmäisen osion valmistumista.

Ensimmäinen osio siis tarkoittaa tatuoinnin valmistumista vasta tuon T-paidan hihan alle jäämättömän osan osalta. Eikä sekään ihan täysin vielä tehty ole. Mutta suunnilleen puolet lopullisesta tuloksesta on tehty ja kyllä kelpaa vipeltää pitkin kyliä kyynärvartta vilautellen.

Kahden viikon päästä repäistään kuva loppuun ja sittenhän ei niin kovaa pakkasta enää olekaan etteikö vois ihrapallomaha hölskyen pakkasilmassa paidattomana rientää. Tuosta ei vaan nimittäin _voi_ tehdä enää huonoa. Ei pysty. Nyt ollaan jo niin siisteyden tiellä ettei mitään järkeä.

Jos kohta tuonne flickr:iin pistäis kuvia pari, hätäisesti puhelimella otettu. Jos noista vähän ideaa saisi.

posted by Ukkoite in Arjesta, Huvia and have Kommentit poissa käytöstä

Tatskaa tatskaa, enemmän tatskaa!

Nooin.

Nyt kun tää hiton mobiili netti tuli hommattua, ni tässähän joutuu kirjoittelemaan näitä jutun juuria näemmä Mikkelin Matkakeskuksessakin pikkuveljen toimesta tapahtuvaa Lappeenrantaan noutoa odotellen.

Jo jonkun tovin päässä pyörinyt ajatus uudesta tatuoinnista muuttuu tänään väreiksi ja viivoiksi iholle. Siksipä moista matkaa teen.

Kuvaa en ole nähnyt, enkä kyllä edes tatuoijaa. Mutta kun pikkusisko sanoi että se on hyvä. Ni sillonhan se on. Pitää kuitenkin luottaa muidenkin arviointikykyyn. Ainakin sisarusten.

Ainoat ehdot tatuoinnille olivat kuva-aihe, jonka tulisi näyttää japanilaistyyliseltä lohikäärmeeltä. Paikka, jonka tulisi olla vasemmasta olkapäästä alas ranteen seudulle. Värit tai harmaasävyisyys aksenttivärillä. Tärkeimpänä ehkä vaatimus (no en mie niin vaatinut, painotin korkeintaan) siitä että kuvan tulee olla Törkeän Siisti(tm)!

Muuten annoin taiteilijan itse tehdä työnsä rauhassa. Ja annankin tehdä. Kuvastokuvat saavat väistyä luovuuden tieltä. Mukavampihan se varmaan on piirrelläkin, kun on itse tehnyt?

Puoliltapäivin aloitellaan naputus ja jos en murru henkisesti ensimmäisen vartin sisällä tyttömäiseen toteamukseen siitä että “sattuu vieläkin” niin ehkä jo illalla käsivarsi on valmis. Tai ainakin naurettavan pitkällä.

Ajatustahan tuossa on taas takana kuin Miami Inkin ameriikkalaisilla asiakkailla konsanaan, mutta ehkä tilittelen sitä sitten paremmalla ajalla.

Valmistautukaa siis voimalliseen hehkutukseen ja valokuvain ryöppyyn illemmalla. Tai hiljaiseen valitukseen siitä kuinka käsivarsi on iäksi piloilla, kuinka pitkähihaisuus saa luvan tulla muotiin ensi kesäksi.

Elämme jännittäviä aikoja.

posted by Ukkoite in Arjesta, Huvia and have Kommentit poissa käytöstä