isojii.com

Dixi, et animam levavi…

Suomipojan web2.0-dilemma(t).

Eiku sitähän mie vaan tässä niistelyn ja keuhkojen ulosyskimisen ohessa kävin miettimään että eipä ole helppoa olla suomipoika interwebin maailmassa. Tuskinpa on helpompaa olla muutakaan ei-englantilaista maata.

Näinä Twitterin, Facebookin, Messengerin, GoogleTalkin, Skypen, bloggailun, YouTuben ja muiden “tottakai teitä kiinnostaa asiani, siksipä kerron”-tyyppisten palveluiden aikoina kun pitää kertoa koko maailmalle ja molemmille kavereille jatkuvasti mitä tekee erilaisten palveluiden ja viestimien avulla, niin pari ongelmaa ilmenee hyvinkin äkkiä.

1) Kieli.
Twitteriin päivittelen tilat englanniksi. Miksi? No kun ne muutkin. Suomalaiset tuttavatkin. Kaikki muutkin, ni miekin.
Facebookiin, Messengeriin, Skypeen, GoogleTalkiin ja blogiin päivittelen suomeksi tilat ja kirjoitukset. Miksi? No kun ihmisethän pitäis idioottina jos rupeais lontoota puskemaan pikaviestimiin – edes tilaviestin verran. Naamakirjassa nauraisivat pihalle kun “olis olevinaan”. Blogiahan pidin englanniksi joskus vuonna 1997 – n, mutta sekin jäi kun kuitenkin lukijat olivat suomalaisia.

No mikäs pulma tuo nyt sitten on?
Onhan se nyt tyhmää kertoa sama asia suomeksi ja englanniksi. Miksi ei vain toisella.
Miksi ei vain Suomeksi? Noh, englanniksi tykitellessä voisi hieman yhtenäistää tiettyjen palveluiden ilmoituksia. Voisi vähän suoraviivaistaa. Voisi saavuttaa kansainvälisen supertähteyden tälläkin blogikirjoituksella kun viäntäis in inglis. Ehkä se olematon kielitaitokin tulisi ylläpidettyä, jopa sitä parannettua?
No eihän ole kuin Twitter ja Youtube, mihin englanniksi kirjoittelen… No, niin no… Voisihan nekin suomeksi… Mutta jostain syystä, jota en kyllä itsekään täysin tiedä, niihin “kuuluu” kirjoittaa englanniksi. Pikaviestimiin ei kuulu – edes tilaviestin vertaa – , kun niissä on pääsääntöisesti suomalaisia kavereita. Facebookiin ei kuulu, kun siinä on pääsääntöisesti suomalaisia tuttuja.

Noni, no mistä nyt noin typerä ajatus edes tuli sit? Tee vaan noin?
Asentelin tuon Adiumin uusimman Beta-version, mihin voi lisäillä Twitterinkin. Facebookinhan tuohon on saanut jo tovin. Voisi yhdellä viestimellä hoitaa “kaikki” muut paitsi bloggauksen. Laittais vaan tilaviestin ja kas, se ilmaantuisi kaikille näkyväksi, oli sitten pikaviestin, lärväkirja tai twitteri. Yhdellä kertaa.

Mutta ei se nyt sit toimikaan, kun pitää olla kansainvälinen olematta sitä.

2) Miks ei vaan voi tehdä kaikkea yhdellä ohjelmalla?
Niin, yllämainitusta syystä varmaan näiden idiotismiarvolla 10 nettiin läpsähtävien erimittaisten tekstien kirjoittelu tulee jatkossakin tapahtumaan pienissä erissä. Pikaviestimet Adiumilla. Twitter puhelimella, netistä tai TweetDeckillä. Facebook netistä tai puhelimella ja blogi sitten webistä.
Olishan se vaan liian naurettavan helppoa kun kaiken vois vaan tehdä yhdellä ohjelmalla. Paitsi ehkä bloggauksen, mutta tän joutais tehdä webissä tarpeen tullen.

Ainoa ratkaisu siis olis tehdä joko suomeksi tai englanniksi. Ei näin, ei sekaisin. Mutta kun eihän sekään olis hyvä.

Koko postin pointti? Tuskin moista löydät, en keksinyt minäkään. Ehkä se liittyy siihen että A) pitääkö koko ajan olla koko maailmalle huohottamassa mitättömiä tapahtumiaan ja B) Eikö siihen nyt riittäisi väline tai pari?

Miksi pitää kertoilla koko universumille hankinnoista, oloista, harrasteista tai yleensä mistään? Miksi kertoa n+1:ssä palvelussa sama asia, eri laajuudella, eri frekvenssillä? Siinäpä ihan erillisen kirjoituksen aihetta. Jossa ehkä olisi jotain järkeäkin. Ehkä.

posted by Ukkoite in AaTeeKoo, Arjesta, Tietävä tekniikka, Tutut Ja Muut and have Kommentit poissa käytöstä

Sairaan hienoa!

Nyt se sitten iski. Pandemia mallia “kuolo tulee”.

En nyt sentään ruvennut testamenttia kirjoittamaan, jokea itkemään tai muutenkaan läheisiä hyvästelemään vaikka sikainfluenssan puskeekin pojan niskaan arkea pimenevän syksyn käsikynkässä päivänvalolta piilottamaan. Se on H1N1 nimittäin täällä, kuumetta paljon päällä ja muutenkin elo auvoisaa.

Eikä silti nyt tunnu sen kummemmalta kuin esim. kevään influenssa, minkä senkin -tietenkin- onnistuneesti kohdalleni koppasin.

Kuumetta puskee, niveliä polttaa, silmät painavat kuin kivet. Kolottaa lihaksia, päätä koskee, on onteloissa tavaraa ja muutenkin elo hymyilee. Voimaton on vartalo ja mieli. Kaksi viimeistähän nyt kuulunevat kroonisesti olemukseen, älkääs niitä siis pitäkö moisen taudin merkkinä.

Lukija: “Kiva juttu Janne, hyvä kun kerroit. Miksipä tämän pitäisi meitä kiinnostaa?”
Minä: “No, eipä varmaan kiinnostakaan. Meinasinpa itse bloggailla jotain Twitter-hehkutusta, mutta yllättäen sattui niin epäkätevästi että bongasin jo yhden Twitter-tuttavan (anteeks kauheesti jos oli termi liian tungetteleva) moisesta kirjoittaneen blogissaan. Ja koska mielikuvitukseni on kovin rajallinen korkean kuumeen hiostaessa muutenkin vajavaista kapasiteettia, tyydyin tähän.”

Tarkoituksenahan oli tietysti tänä viikonloppuna hehkutella huomiseksi varattua rumpalointia, siellä kuvattuja paria videota sekä yleistä soittamisen riemua.

Sunnuntaina olisi ollut hyvä sauma huutaa kuinka silkkaa mahtavuutta oli käydä suomen syvimmässä sisäaltaassa treenaamassa kuivapuvun käyttöä talven sukelluksien osalta.

Onneksi on flunssa. Kuumeinen, normaalilta tuntuva flunssa. Ei tarvitse moisia huudella.
Mutta nytpä on aikaa keksiä uusia tarinoita. Niiden ilmaantumista odotellessa…

posted by Ukkoite in Arjesta, Tutut Ja Muut and have Comments (2)